Perjantai.
Tänään oli herätys kello 6, vaikka me taidettiin molemmat olla valmiina ennen kuin kello soi. Meillä oli sovittu nouto klo 7.15, joten olimme illalla ostaneet pienen aamupalan hotellihuoneeseen, jonka söimme ennen lähtöä. Kello 7 puhelin sitten soikin ja meitä odotettiin alhaalla etuajassa.
Tapasimme alhaalla tulkin ja World Vision kummivastaavan. Sitten ei muuta kuin autoon ja kohti El Salvadoria.
Matka kesti taas tunnin - tai ehkä vähän enemmän, kun oli perjantairuuhka. Ensin menimme World Vision toimistolle, jossa perhe oli jo meitä odottamassa. He istuivat neuvotteluhuoneessa ja vuorossa oli kaikkien halaaminen ja poskisuudelmat sekä iloisia huudahduksia. Tapasimme ensimmäistä kertaa vanhemmat tyttäret Rosan ja Chantalin sekä pikkuvauvat Emman ja Mian, Rosan tyttären. Emma ja Mia ovat molemmat noin vuoden vanhoja. Lapset olivat kovasti odottaneet päivää ja puistossa käyntiä sekä meidän näkemistä. Zaihuri taas vähän ujosteli, mutta Kristina otti homman aika rauhallisesti.
Pakkauduimme kahteen autoon ja lähdimme kohti koulua, jonka kotitalousluokkaa olin avustanut. Ajatus oli, että näkisimme mitä rahoilla on tehty luokkaan ja saisimme katsella myös kotitaloustuntia jonkin aikaa. Tulkki kertoi äiti Bertalle matkalla, miksi käymme ensin koulussa ja vasta sitten lähdemme puistoon. Bertasta ajatus koulun avustamisesta oli hieno, koska niin moni saa avun kouluista - ne ovat tärkeitä alueelle.
Perillä menimme koululle ja lapset luokissa katselivat taas meidän menoa. Vilkuttelimme ja menimme tulkin ja World Visionin henkilöiden perässä ylös kotitalousluokkaan. Luokka oli vanhalla paikallaan ylhäällä rinteellä. Se on edelleen yksi huone, jossa oli peräseinällä isoja kotitalouskoneita - oletettavasti uusia? Hienoa oli, että luokkaan oli saatu vesipiste altaineen. Näin kädet voi pestä luokassa ja altaisissa pysyy myös pesemään käytetyt astiat. Vähän autiolta luokassa vielä näytti, mutta seinän takaa kuului työmaaääniä - sinne oli rakenteilla jotain?
Kotitalousopettaja tuli luokkaan ja kertoi mitä muutoksia luokassa on tehty ja saimme esittää hänelle kysymyksiä. Hän kovasti pahoitteli, että työt luokassa ovat vielä kesken. He ovat kuulemma siivonneet luokkaa kovasti ja kaikki paikat on putsattu, mutta vielä on tekemistä eikä luokka vielä ole valmis. Ongelma oli myös seinässä olevat reiät, joiden kautta rottia pääsee luokkaan. He tukkivat kaikki reiät, mutta vielä ne olivat nähtävillä.
Koska kotitaloustunti alkoi vasta 9.15 ja kello oli nyt 8.30, joten olisimme joutuneet odottamaan kolmevarttia tunnin alkua - ehkä tunninkin, päätimme lähteä puistoon, jotta pääsisimme aloittamaan kummiperhepäiväämme. Se kuitenkin oli päivän kohokohta, joten sanoimme kiitokset ja hyvästelimme opettajan ja lähdimme takaisin autoille.
Keikuimme kuoppaisia teitä pois El Salvadorista ja ulos kaupungista. Kaupungin ulkopuolella on aivan kuivaa autiomaata, jossa ei kasva mikään. Pelkkiä hiekkadyynejä ja kiviä. Tien päässä kuitenkin siinsi jotain vehreää ja opimme/tulkkimme selitti, että siellä on joki, joka kastelee alueen eli joen rantatörmät ovat vihreitä ja vehreitä alueita. Vesi on elintärkeää, joten sen ympärille eli joen reunalle on rakentunut myös kylä, johon menimme. Kun ylitimme joen, niin se todella oli iso ja leveä joki, kuohuvine koskineen. Kylä oli kuuluisa siitä, että siellä oli paljon possunlihaa eri muodoissaan. Joka kahvila/ravintola tarjosi erilaisia possuruoka-annoksia.
Kylän läpi ajettuamme tulimme ison puiston alueelle ja Napoleon nimiseen puisto/ravintolaan. Tytöt olivat innoissaan, kun näkivät ulkopuolella pienehkön hevosen. Minusta vieressä oleva laama oli mielenkiintoisempi, mutta lapset tykkäsivät hevosesta. Sisällä puistossa oli vihreää, paljon kukkaistutuksia ja puita sekä vihreää nurmea. Siellä oli kaksi erilaista leikkialuetta, joissa oli erilaisia kiipeilytelineitä. Meidät vietiin ensin yhteen, mutta sitten siirrettiin toiseen, jonka vierellä oli pöytiä ja tuoleja eli katoksesta löytyi ravintolatila.
Leikkialueella oli jalkapallopeli, jossa vivuilla ohjataan puunukkeja ja yritetään tehdä maaleja. Bengt ja Kristina pelasivat tulkkia ja Zaihuria vastaan. Me muut kannustimme vieressä ja pidimme asiaankuuluvaa meteliä. Pelin jälkeen oli aika mennä juomaan virvokkeita. Olimme tilanneet Inka kolaa ja maissista tehtyjä, banaanin lehteen käärittyjä Tamaleja. Mukana oli pehmeitä leipiä, joiden väliin tamaalia oli hyvä laittaa ja syödä sormin.
Välipalan jälkeen oli aika leikkiä ja kokeilla eri telineitä. Sitten tytöt menivät vuokraamaan uima-asut ja oli aika polskuttaa altaissa, joita oli istumapaikkamme vieressä. Kaikki muut lapset menivät uimaan, paitsi pikku Emma, jota ei saatu houkuteltua veteen. Myös yhtä pieni Mia oli vedessä joko äitinsä sylissä tai Chantalin sylissä. Kristina opetti Zaihuria uimaan - samoin isommat tytöt. Rosa ja Chantal näyttivät osaavan uida ja Kristinakin osasi sukeltaa, mutta varsinaisesti uimista en huomannut. Hän kuitenkin oli vedessä luontevasti, mikä on hyvä asia. Useimmat perulaiset eivät osaa uida ja uima-altaassa olo on heille ylellisyyttä.
Me otimme Bengtin kanssa kuvia työtöistä, kun he uivat ja välillä juttelimme tulkin välityksellä äidin kanssa. Äiti ei selvästi pitänyt vedestä, jopa pelkäsi sitä. Hän myös sanoi itse, ettei pidä merestä. Kuulimme äiti Bertan tarinaa - kuinka hän oli ison perheen vanhin lapsi. Perhe on lähtöisin 100 km. pohjoiseen - rannikolta. Yhdessä setänsä kanssa Berta oli lähtenyt noin 15-vuotiaana Limaan etsimään töitä. Kun töitä oli ollut, hän oli voinut lähettää rahaa kotiin ja samalla oli voinut kustantaa veljiensä muuton myös Limaan töiden perään. Bertalla taisi olla noin 10 veljeä? Tai sisarusta, muitta minusta tulkki puhui veljistä.
Limassa Berta on nyt asunut yli 20 vuotta. Rosa on 21 vuotias ja Bertalla on siis yhteensä 5 tytärtä saman miehen kanssa ja nyt yksi tyttären tytär. Mies on jättänyt perheensä vähän aikaa sitten - toisen naisen takia. Olisiko hän lähtenyt katsomaan, jos saisi pojan jonkun toisen kanssa. Berta kun näyttää tekevät vain tyttöjä miehelleen. Olimme vähän huolissamme perheen kohtalosta ja lahjoitimme World Vision kautta heille rahaakin, mutta onneksi Bertalla tuntuu olevat veljet tukena, vaikka mies lähti. Zaihuri vain kaipaa isäänsä. koska puhui siitä, että isä tulee...
Uimisen jälkeen oli aika syödä lounasta. Tulkkimme oli tilannut meille 5 erilaista annosta ruokaa: ankkaa ja riisiä (Zaihurin lempiannos), kalaa, kanaa, ym. Minulla oli vatsatauti, joten tilasin vain palan rasvatonta kanaa ja riisiä. Ne nyt eivät maistuneet miltään, mutta ajattelin että ne pysyisivät sisällä ilman suuria ongelmia. Muille ruoka maistui. heistä selvästi näki, että kyseessä oli juhla-ateria. Tulkkimmekin sanoi, että tällainen ulkona syöminen ja hienot annokset ovat juhlaa ja harvinaista iloa, josta koko perhe näytti nauttivat tavattomasti.
Kun kupit olivat tyhjät, oli aika leikkiä viimeiset leikit. Ja sitten oli aika ottaa yhteiskuvia. Tulkki odotti meistä kuvia muistoksi minun kameralla. Otin myös paljon kuvia tytöistä, muistoksi päivästä. Kuvaamisen jälkeen, kun kävi ilmeiseksi, että päivä oli loppumassa, Berta otti ja halasi minua pitkään. Hän kiitteli kovasti - päivästä, rahoista, kaikesta. Ymmärsin hänen kiitollisuutensa, vaikka juuri silloin tulkki ei ollutkaan paikalla ja ei kääntänyt Bertan sanoja, mutta tiukka halaus ja Bertan ilme kyllä kertoi, mitä hän puhui minulle. En tosin osannut kuin nyökytellä, mutta mitä sitä oli voinut sanoakaan - ole hyvä?
Sitten kuvat oli kuvattu ja oli aika mennä taas autoihin ja lähteä kohti El Salvadoria. Zaihuri istui Bengtin sylissä ja hän taisi olla aika väsynyt koska hän istui torkkuen koko matkan. Ei enää jatkuvaa puhetulvaa ja iloista riehumista kuten menomatkalla. Uinti, syönti ja leikkiminen olivat vieneet voimat kaikista lapsista. Olimme aika hiljaisia matkalla takaisin.
Menimme World Vision-toimistoon ja ylös tuttuun neukkariin. Siellä Bengt kiitti tulkin välityksellä perheettä, että he olivat kaikki tulleet tapaamaan meitä, kiitti World Visionia tapaamisen järjestelyistä, jotka olivat sujuneet hyvin. Sitten lapset (Kristina ja Zaihuri) kiittivät ja samoin äiti Berta. Oli aika halata viimeisen kerran ja hyvästellä perhe. Olimme aivan liikuttuneita, kun poistuimme ulos autoon ja kohti hotellia. Näemmekö perhettä enää koskaan?
Perjantairuuhka - matka hotelliin kesti ja kesti. Olimme 4 jälkeen hotellilla ja olimme olleet yli 7 tuntia reissussa. Maksoimme tulkillemme ja tarjosimme hotellin baarissa hänelle oluen - kyllä olikin taas kurkku kuiva.
Sitten lepäsimme vähän aikaa ja kävin tilaamassa ajan Jacuzzin ja saunaan. Kello 18 alkoi kylpyaikamme. Olimme ensin jacuzzissa puoli tuntia ja sitten kävimme saunassa (pieni sähkölämmitteine kiuas, johon ei heitetty vettä). Oli kiva kylpeä, mutta ei kuivassa saunassa kauan viihdy. Lähdimme huoneeseen ja suihkuun. Sitten oli hyvä mennä nukkumaan ja miettimään päivän tapahtumia.
Tämä oli reissun paras päivä!
Omatoimimatkalaisille vähän kustannuksia tiedoksi:
Tulkki päiväksi, 8 tuntia - 500 solia
ruokakustannukset koko perheelle ja kaikille muille - noin 450 solia
kuljetukset, taksi ym. 440 solia
Tässä vähän osviittaa siitä mihin summiin pitää varautua omatoimikummipäivässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti