Sen siitä saa, kun menee aikaisin nukkumaan - heräsimme aamulla 4 aikaan ja oli vaikea jatkaa nukkumista - ajatukset alkoivat heti kiertää tulevan päivän tapahtumissa ja mietin, miten Kristiina ja muu perhe suhtautuu meihin nyt parin vuoden tauon jälkeen - vieläkö välit ovat lämpimät vai onko Kristiina kasvanut niin isoksi, että osaa vierastaa meitä? Ja Zaihuria emme ole vielä nähneetkään....
Siinä sitten aamu pyörittiin sängyssä ja odotettiin, että kello tuli tarpeeksi paljon, jotta voi nousta suihkuun ja alkaa valmistautua paivan retkeen.
Kävimme eilen illalla kaupassa ja haimme eväitä sekä paivan kummitapaamiseen (limua ja keksiä) että aamupalan. Ei haluttu mennä aamulla hotkimaan kiireessä mitään ravintolasta vaan me syötiin huoneessa teetä, leipää ja jogurttia.
7.30 oli kokoontuminen ala-aulassa. Porukat olivat hyvissä ajoin paikalla ja sitten vain odotettiin busseja. Paikalle tuli kaksi minibussia, joista toiseen menivät El Salvadorin kummit ja toiseen Rencerin kummit. Matka El Salvadoriin kesti noin tunnin - ruuhka ei ollut kovin paha. Matkalla Merja kertoi vahan alueesta ja juteltiin muutenkin paivan ohjelmasta.
Bussit ajoivat suoraa monitoimikeskuksen pihaan, jossa paivan ohjelma oli. Ensiksi kokoonnuimme kuulemaan World Visionin työntekijöiden esittelyä. He kertoivat ketä ovat ja mistä alueesta vastaavat. Lopuksi esittäytyi Liman alueella useammasta hankkeesta vastaava mies, kun kaikki muut työntekijät ovat naisia.
Esittelyjen jälkeen menimme tutustumaan vieressä olevaan kouluun.
Koulun rehtori tuli meitä vastaan ja toivotti meidät tervetulleeksi. Kun häneltä kysyttiin mitä World Vision on tehnyt koulun hyväksi, hän luetteli lukemiseen liittyvät projektit ja muut varhaiskasvatusteemat, joista on ollut hyötyä koululle ja koulun oppilaille. Lopuksi hän mainitsi, että ihan uusimpana on koulu saanut katon lahjoituksena. Minä siihen, että kiva kuulla ja nähdä mihin minun antamat kattorahat ovat menneet. Josta meidän Suomen World Vision työntekijät kertoivat, että katon lahjoittanut henkilö on paikalla, jolloin rehtori halusi ottaa kuvan ja kiittää kattorahoista. Minulle luvattiin myös, että pääsen näkemään kotitalousluokan, johon myös rahaa oli myös käytetty. Kaksi vuotta sitten kun kävin tässä koulussa, halusin kerätä rahaa kotitalousluokalle ja se raha meni perille vasta puoli vuotta sitten, kun suunnittelimme matkaa Peruun ja kyselin rahojen perään. Silloin sain kuulla, että niitä ei vielä ollut lähetetty Peruun, vaan ne olivat edelleen tillillä. Rahat lähtivät ja sain noin kuukausi sitten kuvia kattotalkoista, joten tiesin, että keräämäni rahat oli käytetty mm. katonkorjaamiseen. Nyt tänään sitten katselin upouutta peltikattoa koulussa.
Katselimme kuinka opettaja piti tuntia pienille lapsille. Ohjelmassa oli kolme pientä porsasta satu ja mitä lapset siitä muistivat tai osasivat kertoa. Kovasti innoissaan pienet olivat kertomaan tarinaa, vaikka lauma vieraita ihmisiä seisoi selän takana kuuntelemassa.
Satu-tunnin jälkeen oli aika palata monitoimikeskukseen ja kummitapaamiseen. Tämä se on aina retken kohokohta.
Kummilapset olivat kaikki yhdessä huoneessa, mistä he tulivat yksitellen ja sanoivat nimensä, jolloin oikea kummi meni kummilastaan vastaan ja sitten mentiin yhdessä ryhmänä pöytien luo, jossa tarkoitus oli pitää kilpailu. Ensimmäinen kohtaaminen oman kummilapsen kanssa oli kovinkin herkkä hetki. Meillä itki niin kummilasten äiti, kuin vähän me kaikki. Tapasimme Zaihurin ensimmäistä kertaa ja hän vähän ujosteli meitä alkuun. Kristiina oli hyvä, kun hän on jo niin iso tyttö - 11 vuotta - että hän on aika omatoiminen. Ensimmäisten halausten ja ihmettelyjen jälkeen menimme pöydän ääreen ja odotimme ohjeita kilpailusta. Meillä oli suojavarusteet (essu ja hanskat) ja lautanen, johon oli tarkoitus kerätä seisovasta pöydästä terveellinen ateria. Aikaa oli 20 min. suorittaa tehtävä. Suorituksen kävi arvioimassa sekä perulainen tuomari, että kv-raati. Voittaja julkistettiin - meni kyllä vähän minulla ohi kuka sen sitten voitti. Meteliä oli jonkin verran ja tilanne oli enemmän tai vähemmän sekava. No, me yritettiin seurustella Kristiinan kanssa ja Berta-äiti joutui pitämään huolta Zaihurista, joka vierasti ja itki kovasti alussa.
Kilpailun jälkeen oli aika mennä busseihin ja ajaa kohti lounaspaikkaa. Meidän kummiperhe tuli samaan autoon meidän kanssa. Lounastimme samassa paikassa kuin viime vuonna. Ilmeisesti paikka on ainoa, johon mahtuu 80 hengen ryhmä.
Istuimme lounaalla yhdessä kummiperheemme kanssa ja miellä oli tulkki mukana. Täytyy sanoa, että meidän tulkki oli aika hissukka ja emme oikein saaneet hänestä mitään selvää, kun hän puhui niin hiljaa. Ja hän ei myös osannut englantia kovin hyvin. Zaihuri sai mielensä takaisin bussissa ja alkoi höpöttää omia juttujaan. Olisi ollut tosi kiva tietää mitä kaikkea Zaihuri jutteli, kun hänellä oli kovin paljon aisaa. Kristiina on jo niin iso, että hän on paljon hiljaisempi. No, Bengt ja Zaihuri pitivät juttua yllä.
Lounas oli aika pitkä tapaaminen, johon uppoaa aikaa isolta porukalta. Lounaan jälkeen mentiin busseihin ja siirryttiin puistoon, missä kummitapaaminen jatkui.
Puisto oli tosi iso, siinä oli lampi keskellä ja tilaa touhuta, vaikka mitä. Ensin meidät jaettiin 2 joukkueeseen, joiden tehtävä oli kilpailla kolmessa lajissa. Ensimmäinen oli pussihyppely-viesti, sitten juostiin kolmijalkaisena eli kummin ja kummilapsen keskimmäiset jalat sidottiin yhteen ja liikuttiin ikään kuin kolmella jalalla. Kolmas tehtävä oli piirtää annettu kuvia vetämällä kolmesta langasta, joiden välissä oli kynä. Ei mitään helppoja hommia, mutta tämän oli tarkoitus murtaa jää ja saada kummitapaaminen hyvin käyntiin.
Mutta tärkeintä oli se, kun paasi oman perheen kanssa rauhassa keskustelemaan ja antamaan lahjoja ja juttelemaan. Saimme Kristiinan perheeltä mukin, josta kovasti kiittelimme heitä. Meillä oli heille taas pari pussillista tavoita, joita kävimme yhdessä läpi ja lisäksi oli World Vision Perun kautta hankitut reput. Zaihuri ainakin tykkäsi omasta repustaan kovasti. Ensimmäinen lahja oli kuvakirja, johon olimme koonneet viime kerran muistot yksiin kansiin. Sitten miellä oli koulutarvikkeita, pyjamat ja asukkia, Kristiinalle koru ja Zaihuri sai nallen. Paljon, paljon tavaraa - toivottavasti lapset tykkäävät niistä, kunhan pääsevät rauhassa käymään kaikki läpi. Kummitapaaminen on niin lyhyt, jotta lahjat tulvat vahan isona klimppinä, ja niiden sulattamiseen menee oma aikansa.
Yhdessäolo oli tärkeintä. Lapsia kiinnosti lampi, joten menimme koko porukka veneajelulle. Vene maksoi 5 solia per nuppi ja veneellä kierrettiin kerran lammen ympäri. Lapsista se oli kivaa ja minusta tuntui kuin Berta olisi vahan pelännyt vettä. Olisin kysynyt asiasta, mutta meidän tulkki oli niin surkea, että jäi kysymättä. Ehkä hän ei osaa uida ja siksi vene pelotti.
Lapset tykkäsivät. He näkivät sorsia, ja muista lintuja sekä apinoita saarella.
Kun palasimme pöydän ääreen, niin Zaihuri innostui Bengtin tabletista, jolla hän pelasi Angry Birdsia. Otimme lapsista kuvia ja meistä otettiin kummikuva.
Mutta kaikki loppuu aikana, joten 16 aikaa oli aika sanoa hyvästi ja lahtea takaisin hotelliin.
Monella kummilla oli tosi haikeaa ja silmät kostuivat hyvästien aikana.
Meillä oli parempi jättää hyvästit tällä kertaa, koska me näemme meidän kummiperheen vielä perjantaina. Todella eri fiilis oli kuin viimeksi. Jos tämä olisi ollut miellä ainoa yhteinen hetki kummilasten kanssa, olisi ollut sama fiilis kuin viimeksi - liian vahan aikaa ja liian paljon jaa sanomatta ja tekemättä. Mutta onneksi me ollaan omatoimimatkalla, jolloin e näemme meidän perheen vielä toisen kerran - ja toivottavasti paremman tulkin kera.
Hotellissa otimme yhden oluen ja sitten painuin kylpyyn - todella hikinen päivä oli takana, joten kuuma vesi teki hyvää. Meinasin nukahtaa kylpyammeeseen, mutta vielä on kirjoitettava paivan tapahtumat muistiin, kun ne ovat tuoreena mielessä.
Huomenna toinen päivä El Salvadorissa jatkuu....
Siinä sitten aamu pyörittiin sängyssä ja odotettiin, että kello tuli tarpeeksi paljon, jotta voi nousta suihkuun ja alkaa valmistautua paivan retkeen.
Kävimme eilen illalla kaupassa ja haimme eväitä sekä paivan kummitapaamiseen (limua ja keksiä) että aamupalan. Ei haluttu mennä aamulla hotkimaan kiireessä mitään ravintolasta vaan me syötiin huoneessa teetä, leipää ja jogurttia.
7.30 oli kokoontuminen ala-aulassa. Porukat olivat hyvissä ajoin paikalla ja sitten vain odotettiin busseja. Paikalle tuli kaksi minibussia, joista toiseen menivät El Salvadorin kummit ja toiseen Rencerin kummit. Matka El Salvadoriin kesti noin tunnin - ruuhka ei ollut kovin paha. Matkalla Merja kertoi vahan alueesta ja juteltiin muutenkin paivan ohjelmasta.
Bussit ajoivat suoraa monitoimikeskuksen pihaan, jossa paivan ohjelma oli. Ensiksi kokoonnuimme kuulemaan World Visionin työntekijöiden esittelyä. He kertoivat ketä ovat ja mistä alueesta vastaavat. Lopuksi esittäytyi Liman alueella useammasta hankkeesta vastaava mies, kun kaikki muut työntekijät ovat naisia.
Esittelyjen jälkeen menimme tutustumaan vieressä olevaan kouluun.
Koulun rehtori tuli meitä vastaan ja toivotti meidät tervetulleeksi. Kun häneltä kysyttiin mitä World Vision on tehnyt koulun hyväksi, hän luetteli lukemiseen liittyvät projektit ja muut varhaiskasvatusteemat, joista on ollut hyötyä koululle ja koulun oppilaille. Lopuksi hän mainitsi, että ihan uusimpana on koulu saanut katon lahjoituksena. Minä siihen, että kiva kuulla ja nähdä mihin minun antamat kattorahat ovat menneet. Josta meidän Suomen World Vision työntekijät kertoivat, että katon lahjoittanut henkilö on paikalla, jolloin rehtori halusi ottaa kuvan ja kiittää kattorahoista. Minulle luvattiin myös, että pääsen näkemään kotitalousluokan, johon myös rahaa oli myös käytetty. Kaksi vuotta sitten kun kävin tässä koulussa, halusin kerätä rahaa kotitalousluokalle ja se raha meni perille vasta puoli vuotta sitten, kun suunnittelimme matkaa Peruun ja kyselin rahojen perään. Silloin sain kuulla, että niitä ei vielä ollut lähetetty Peruun, vaan ne olivat edelleen tillillä. Rahat lähtivät ja sain noin kuukausi sitten kuvia kattotalkoista, joten tiesin, että keräämäni rahat oli käytetty mm. katonkorjaamiseen. Nyt tänään sitten katselin upouutta peltikattoa koulussa.
 |
| Rehtorin kanssa kuvassa |
Satu-tunnin jälkeen oli aika palata monitoimikeskukseen ja kummitapaamiseen. Tämä se on aina retken kohokohta.
Kummilapset olivat kaikki yhdessä huoneessa, mistä he tulivat yksitellen ja sanoivat nimensä, jolloin oikea kummi meni kummilastaan vastaan ja sitten mentiin yhdessä ryhmänä pöytien luo, jossa tarkoitus oli pitää kilpailu. Ensimmäinen kohtaaminen oman kummilapsen kanssa oli kovinkin herkkä hetki. Meillä itki niin kummilasten äiti, kuin vähän me kaikki. Tapasimme Zaihurin ensimmäistä kertaa ja hän vähän ujosteli meitä alkuun. Kristiina oli hyvä, kun hän on jo niin iso tyttö - 11 vuotta - että hän on aika omatoiminen. Ensimmäisten halausten ja ihmettelyjen jälkeen menimme pöydän ääreen ja odotimme ohjeita kilpailusta. Meillä oli suojavarusteet (essu ja hanskat) ja lautanen, johon oli tarkoitus kerätä seisovasta pöydästä terveellinen ateria. Aikaa oli 20 min. suorittaa tehtävä. Suorituksen kävi arvioimassa sekä perulainen tuomari, että kv-raati. Voittaja julkistettiin - meni kyllä vähän minulla ohi kuka sen sitten voitti. Meteliä oli jonkin verran ja tilanne oli enemmän tai vähemmän sekava. No, me yritettiin seurustella Kristiinan kanssa ja Berta-äiti joutui pitämään huolta Zaihurista, joka vierasti ja itki kovasti alussa.
Kilpailun jälkeen oli aika mennä busseihin ja ajaa kohti lounaspaikkaa. Meidän kummiperhe tuli samaan autoon meidän kanssa. Lounastimme samassa paikassa kuin viime vuonna. Ilmeisesti paikka on ainoa, johon mahtuu 80 hengen ryhmä.
Istuimme lounaalla yhdessä kummiperheemme kanssa ja miellä oli tulkki mukana. Täytyy sanoa, että meidän tulkki oli aika hissukka ja emme oikein saaneet hänestä mitään selvää, kun hän puhui niin hiljaa. Ja hän ei myös osannut englantia kovin hyvin. Zaihuri sai mielensä takaisin bussissa ja alkoi höpöttää omia juttujaan. Olisi ollut tosi kiva tietää mitä kaikkea Zaihuri jutteli, kun hänellä oli kovin paljon aisaa. Kristiina on jo niin iso, että hän on paljon hiljaisempi. No, Bengt ja Zaihuri pitivät juttua yllä.
Lounas oli aika pitkä tapaaminen, johon uppoaa aikaa isolta porukalta. Lounaan jälkeen mentiin busseihin ja siirryttiin puistoon, missä kummitapaaminen jatkui.
Puisto oli tosi iso, siinä oli lampi keskellä ja tilaa touhuta, vaikka mitä. Ensin meidät jaettiin 2 joukkueeseen, joiden tehtävä oli kilpailla kolmessa lajissa. Ensimmäinen oli pussihyppely-viesti, sitten juostiin kolmijalkaisena eli kummin ja kummilapsen keskimmäiset jalat sidottiin yhteen ja liikuttiin ikään kuin kolmella jalalla. Kolmas tehtävä oli piirtää annettu kuvia vetämällä kolmesta langasta, joiden välissä oli kynä. Ei mitään helppoja hommia, mutta tämän oli tarkoitus murtaa jää ja saada kummitapaaminen hyvin käyntiin.
Mutta tärkeintä oli se, kun paasi oman perheen kanssa rauhassa keskustelemaan ja antamaan lahjoja ja juttelemaan. Saimme Kristiinan perheeltä mukin, josta kovasti kiittelimme heitä. Meillä oli heille taas pari pussillista tavoita, joita kävimme yhdessä läpi ja lisäksi oli World Vision Perun kautta hankitut reput. Zaihuri ainakin tykkäsi omasta repustaan kovasti. Ensimmäinen lahja oli kuvakirja, johon olimme koonneet viime kerran muistot yksiin kansiin. Sitten miellä oli koulutarvikkeita, pyjamat ja asukkia, Kristiinalle koru ja Zaihuri sai nallen. Paljon, paljon tavaraa - toivottavasti lapset tykkäävät niistä, kunhan pääsevät rauhassa käymään kaikki läpi. Kummitapaaminen on niin lyhyt, jotta lahjat tulvat vahan isona klimppinä, ja niiden sulattamiseen menee oma aikansa.
Yhdessäolo oli tärkeintä. Lapsia kiinnosti lampi, joten menimme koko porukka veneajelulle. Vene maksoi 5 solia per nuppi ja veneellä kierrettiin kerran lammen ympäri. Lapsista se oli kivaa ja minusta tuntui kuin Berta olisi vahan pelännyt vettä. Olisin kysynyt asiasta, mutta meidän tulkki oli niin surkea, että jäi kysymättä. Ehkä hän ei osaa uida ja siksi vene pelotti.
Lapset tykkäsivät. He näkivät sorsia, ja muista lintuja sekä apinoita saarella.
Kun palasimme pöydän ääreen, niin Zaihuri innostui Bengtin tabletista, jolla hän pelasi Angry Birdsia. Otimme lapsista kuvia ja meistä otettiin kummikuva.
Mutta kaikki loppuu aikana, joten 16 aikaa oli aika sanoa hyvästi ja lahtea takaisin hotelliin.
Monella kummilla oli tosi haikeaa ja silmät kostuivat hyvästien aikana.
Meillä oli parempi jättää hyvästit tällä kertaa, koska me näemme meidän kummiperheen vielä perjantaina. Todella eri fiilis oli kuin viimeksi. Jos tämä olisi ollut miellä ainoa yhteinen hetki kummilasten kanssa, olisi ollut sama fiilis kuin viimeksi - liian vahan aikaa ja liian paljon jaa sanomatta ja tekemättä. Mutta onneksi me ollaan omatoimimatkalla, jolloin e näemme meidän perheen vielä toisen kerran - ja toivottavasti paremman tulkin kera.
Hotellissa otimme yhden oluen ja sitten painuin kylpyyn - todella hikinen päivä oli takana, joten kuuma vesi teki hyvää. Meinasin nukahtaa kylpyammeeseen, mutta vielä on kirjoitettava paivan tapahtumat muistiin, kun ne ovat tuoreena mielessä.
Huomenna toinen päivä El Salvadorissa jatkuu....
