Päivän fiilis: haikeat askeleet kohti kotia alkavat
On aika jättää hyvästit Cuscolle. Jos nyt summaisin Cuscon, niin siinä olisi elementtejä kauniista vanhasta kaupungista, jossa on pikkukaupunkifiilis vaikka se on toiseksi isoin Perun kaupungeista. Vuoristo on elävä ja rehevä - Cusco ja Pitumarcha eivät vastanneet olleenkaan etukäteistä mielikuvaani Andien vuoristosta. Siellä oli vehreämpää ja kauniimpaa. Myös paikat, joita meille näytettiin kummimatkalla, olivat täällä aivan erilaisia kuin kuivassa Limassa. Tästä jäi oikein positiivinen mielikuva. Ainoa haitta oli todellakin korkeus ja siitä aiheutuneet ongelmat, mutta jos unohtaa itsensä ja päänsä/vatsansa, niin Cusco oli kyllä elämys. En usko, että sinne tulee lähdettyä takaisin, mutta olen iloinen, että kävin siellä ja näin kaiken. Kaupungin, ruuan ja nähtävyyksien lisäksi muistoihin jäävät ihmiset - perulaiset ihmiset ovat varmaan maailman ystävällisin kansa - heitä jää kyllä ikävä!
Oli aika viimeisen aamiaisen ja nautin tällä kertaa kaikista pikku herkuista, joista olin kartellut vatsapöpöjen pelossa. Maistoin eksoottista hedelmää - granadillaa - perulaista passionhedelmää, joka oli näyttänyt kiinnostavalta. Maku oli makea ja siemenet luiskahtelivat mukavasti kurkusta alas - tuli maistettua sekin herkku.
Meillä oli tapaaminen klo 10 aulassa ja siihen mennessä piti pakata, luovuttaa huoneet, maksaa mahdolliset ostokset respaan ja luovuttaa laukut lentokenttäkuljetusta varten. Kaikki tämä tapahtui aikataulussa, joten minulle jäi vielä aikaa juoksennella hoteliin sisäpihalla katsomassa olisiko siellä kuvattavaa, inka-kylpylässä kuvaamassa missä hoidossa olin ollut, kiipesin ylimpään kerrokseen kuvaamaan meidän lähtöä laukkujen kanssa ja sitten painelin vielä ulos kuvaamaan hotellia ja suihkulähdettä - ja kuulin, että vastapäisestä kaupasta saisi edullisia tuliaisia, joten ei kuin sinne ja tuhlaamaan viimeiset kympit, mitä vielä poltteli taskussa. Otimme myös kuvia kavereiden kanssa ulkona ja Johnny Cash eli paikallinen hotellineduskaupppias oli mukana yrittäen vielä saada viimehetken kauppaa aikaan. Sitten olikin aika kiivetä bussiin ja ajella Cuscon lentokentälle.
Laukun menivät edellä ja ne tuotiin meille lähtöaulaan. Opas järjesti meille ryhmäilmoittautumisen ja siinä jonottaessa tutussa paikassa etenimme rauhallisesti kohti lähtöselvitystä. Jostain syystä alueella oli rauhallista - ehkä tähän aikaan päivästä ei ollut kovasti lähtöjä, mutta kaikki meni todella hyvin. Pienen jonottelun jälkeen jätimme laukut ja siirryimme turvatarkastukseen. Heliltä oli jäänyt pari ylimääräistä happipulloja, joten ostin häneltä toisen ja henkäilin sitä lentoa odottaessa. Pullo kiersi niillä, joilla oli ollut päänsärkyä – haimme vähän lisäkuntoa hapesta, mutta kohta ollaan taas tasamaalla – luojan kiitos!
Lento kesti vain reilun tunnin ja sen aikana tarjottiin voileipä ja mehu/kahvi. Kun alkuiltapäivästä laskeuduimme Limaan, oli lounasaika jo sopivasti käsillä. Kun olimme olleet Limassa edellisen kerran, meiltä jäi kaupunkikierros näkemättä uskonnollisen kulkueen takia. Nyt matkatoimisto oli järjestänyt Tinon meille kentälle vastaan ja hänen oli tarkoitus viedä meidät suoraa kaupunkikierrokselle – ei siis hotellia eikä lounasta. Olimme syöneet aamulla 7 aikoihin, napanneet koneessa yhden pikkuleivän, joten väki oli hieman nälkäinen. Mutta viimeinen retkipäivä – mitä sitä ei tekisi nähtävyyksien eteen!
Laukut bussissa, iso bussi mutkitellen pitkin Liman katuja ja kohti ensimmäistä kohdetta – arkeologisia kaivauksia lähellä San Isidron asuinaluetta - Huaca Huallamarcan kaivauksia. Merkittävä näillä kaivauksilla on, että täältä on löydetty useita erilaisia muumioita, joista osa on haudattu inkojen tapaan sikiöasentoon, liinoilla peitettynä ja naamio kasvoillaan, osa muumioista taas on haudattu espanjanlaisten tulon jälkeen vaakatasoon. Tosin espanjalaiset kielsivät alkuperäiskansojen muumioinnin, mutta alueella oli muutamia nukeilla kuvattuja hautausasentoja. Itse kohde oli aika pieni, mutta kylläkin ihan vaikuttava. Nyt kun olimme merenpinnantasolla, olisi luullut, että hengittäminen olisi helppoa ja voisimme vaikka juosten kipaista kukkulan huipulle, mutta toisin kävi. Osa kertoi olevansa oikein hyvissä voimissa, kun pystyi taas hengittämään, mutta minulla kukkulan nousu otti keuhkoihin ja haukoin ilmaa kuin kala kuivalla maalla. Ei ole helppo palata maanpinnallekaan.
Kaivauksilta lähdimme kohti hallinnollista keskustaa ja vanhaa Plaza Mayoria, jossa näimme kaupungintalon, arkkipiispan palatsin kauniine hallintorakennuksineen, suihkulähteen ja aukion, jonka varrella oli useita erittäin vanhoja ja kauniita espanjalaisten hallitsijoiden aikaisia taloja. Kävelimme myös ostoskujalla ja menimme läpi vanhan postitalon, jossa oli nykyään eräänlainen markkina. Ilta alkoi jo hämärtyä, mutta kävimme myös tutustumassa vanhaan katedraaliin. Kirkossa löytyy mm. vanhoja tauluja, kauniita alttaritauluja, sekä tietysti Pizarron hauta.
Loppuhuipennuksena oli ehkä vahdinvaihto, jonka onnistuimme näkemään kaupungintalon edessä. Seremonia oli lyhyt, mutta vaikuttavan jäykkäkoipisesti sotilaat vahtia vaihtoivat. Sitten olikin aika mennä bussiin ja lähteä kohti hotellia. Olimme noin 6 km päässä hotellista ja kello oli noin 5-6 välillä – pahin ruuhka-aika. Arviolta puolentoista tunnin kulutta olisimme hotellissa. Liman ruuhkat ovat aivan mahdottomat, joten olisimme kävelleet nopeammin, mutta istuimme siis laiskoina ja nälkäisinä bussissa ja kyselimme ajankuluksi Tinolta kaikkea mahdollista politiikasta ja koulusysteemeistä arkipäivän asioihin kuten eläkkeisiin ja toimeentuloon.
Hotellissa saimme laukut ja meille jaettiin huoneet – viimeinen ilta Perussa! - ja millainen ilta!
Tällä kertaa Bengtillä ja minulla oli tuuria – saimme suiten eli ison, tilavan ja ylellisen huoneen/sviitin – olikohan heiltä tavalliset huoneet loppu, mutta ei valiteta! Kun astuimme sisään huoneeseen, siinä oli iso ja leveä sänky, olohuone, jossa oli sohvat ja useita istumapaikkoja, pieni keittiö, jossa oli jääkaappi, uuni, kahvinkeitin, jääpala-astia, ym. Mutta varsinainen yllätys olikin kylppärissä. Sen lisäksi että se oli iso ja tilava ja siinä oli kiva sadesuihku – siinä oli iso jacuzzi! Tahtoo niiiiin kylpyyn!
Seinänaapurimme kävivät katsomassa jacuzziamme ja ehdotuksia allasbileistä alkoi tulla...
Tosin, kello oli niin paljon ja kaikilla oli niin nälkä, että heti kun olimme henkäilleet vähän aikaa ihmetyksestä ja levittäneet laukut vähän sohville, oli aika lähteä syömään. Olimme kuulleet Pauliinalta lähellä hotellia olevasta paikasta, jossa olisi hyvää ruokaa. Lähdimme alas lobbyyn ja löysimme kasan meikäläisiä odottamassa syömään lähtöä. Lähes kaikki olivat lähdössä – ja samaan paikkaa, joten lyöttäydyimme seuraan. Paikka oli lähellä ja koska meitä meni sinne liki parikymmentä henkeä, niin eihän meille löytynyt ruokapöytää salinpuolelta, mutta valloitimme baarin ja pojat rakensivat meille pienillä pöydillä ja tuoleilla paikan, joihin pääsimme asettumaan. Sitten ei muuta kuin ensimmäiset pisco sourit käteen ja rauhoittumaan viimeiselle aterialle ennen kotiinlähtöä.
Siellä oli sharing-menu eli pysyimme ottamaan muutamaa eri ruokaa, jotka sitten jaoimme, jotta saatiin maistettua mahdollisimman montaa eri lajia. Jaoimme Bengtin kanssa tulisia ja mausteisia kananpaloja, grillattuja miekkavalasta ja pitkästä aikaa ihanan napakoita kasviksia – niitä olin vältellyt vuoristossa, mutta nyt söin annoksen ihan herkkuna. Paikallista olutta, kivaa juttuseuraa – jälkiruuat… Siinä turistessa viimeinen iltamme kului siivillä ja oli taas aika palata hotelliin, levätä ja valmistautua kotiinlähtöön.
