Päivän fiilis: pitkät päivät alkavat ottaa veronsa ja ilmanala aiheuttaa ongelmia
Perjantai alkoi Cuscossa taas aikaisella aamiaisella ja valmistautumisella pitkään päivään. Yö oli mennyt lyhyellä yöunella, koska jatkuva päänjomotus häiritsee nukkumista. Ilma on ohutta ja koko ajan hengästyy vaikka ei tekisi muuta kuin menisi suihkuun. Nousimme noin 5 aikaan ja lähdimme aamiaiselle. Otin heti aamusta tyhjään mahaan Imodiumia ja söin aamiaisella aika kevyesti ja varovaisesti vatsan oloa kuulostellen. Vatsa tuntui rauhoittuneen ja uskalsin ajatella bussiin menemistä. Pakkauduimme kahteen bussiin ja lähdimme matkaan. Kello oli 7 ja pitkä matka Pitumarchaan alkoi. Matkalla oppaamme kertoi osittain samoista asioista kuin eilen ja osittain saimme hänet kertomaan uusia asioita, kysymällä häneltä eri näkemistämme asioista. Bussin matkustajat olivat sekoittuneet eilisestä, joten kaikki eivät olleet kuulleet eilen samoja juttuja mitä me olimme tältä kyseisestä oppaalta kuulleet, siksi kuulimme osittain samoja juttuja.
Ensimmäisenä kävimme Pitumarchassa hakemassa WV virkailijat ja jatkoimme ensimmäiseen kohteeseemme, joka oli paikallinen yläkoulu. Meitä oli vastassa koulun naisrehtori Rocio Farfán Dias ja koulu oli Libertadores de América. Tarkoitus oli aamupäivän aikana tutustua koulun erilaisiin luokkiin ja opetukseen sekä miten WV oli auttanut koulua. Ensimmäisenä kuitenkin juutuimme ihailemaan maatalouskalenteria, joka oli maalattu koulun seinään. Siinä oli kuukaudet ja mitä pitää viljelyssä tehdä eri kuukausina sekä kartta näytti täydet kuut ja antoi ohjeita miten eri aikoina toimia. En tiedä pitikö paikkansa, mutta Merja käänsi yhdestä ruudusta, että ensin pitää ottaa piscoa lasi ja sitten aloittaa kylvötyöt. Opas tosin oli bussissa kertonut, että maatyöläiset eivät tee työtään, joka on raskasta, jos he eivät päivän päätteeksi ota lasia tai kahta piscoa tai muuta paikallista juomaa. Alkoholia myös uhrataan jumalille, jotta sadosta tulee hyvä.
Ensin kävimme matematiikan luokassa, mutta opettaja ei saanut presentaatiota käyntiin – tietokoneisiin tuli demoefekti ja ne eivät käynnistyneet. Joten menimme sitten toiseen luokkaan, joka oli yläkerrassa ja jossa meitä odotti luokan 3 C oppilaat opettajansa Eloy Villagra Cruzin johdolla. He halusivat demota meille interaktiivista taulua, jonka avulla oppilaat voivat tehdä tietokoneavusteisia tehtäviä, mutta isolla taululla. Iso taulu toimi kuin iso kosketusnäyttö ja sitä pystyi käyttämään ”kynällä”, jonka avulla näytöllä siirreltiin tietokoneesta eri tiedostoja ja luotiin uusia.
Koulun kolme oppilasta Demetrio, joka oli kuuromykkä, Gabriel, joka puhui sekä ketchuaa että espanjaa sekä Kevin, joka oli paras viittomakielessä ja toimi viittoma-/espanjan tulkkina muille, olivat valmistelleet demon meille. Koulu oli saanut World Visionin avustuksella kolmet Pisara interaktiva-laitteet koululle vuonna 2013, mutta demossa käytetyn kosketusnäyttötaulun he olivat saaneet vasta 2 kk sitten, joten opettaja pahoitteli, etteivät he vielä osanneet käyttää sitä täysin. Koulu ei voinut osallistua yritteliäisyyskilpailuun tänä vuonna, koska laitteet olivat niin uudet, mutta ensi vuonna he aikoivat osallistua. Opettaja oli aivan töpinöissään laitteista ja kiitteli niitä taivaanlahjaksi ja kiitteli WV:ia sekä meitä niistä. Hän ei olisi voinut olla ylpeämpi oppilaistaan ja laitteista – hänen intonsa oli niin tarttuvaa että Merja uhkasi kohta halaavansa opettajaa kun hän oli niin söpö!
Sillä aikaa kun kyselimme ja juttelimme opettajan ja äidin kanssa, Demetrio oli koonnut kuvistaan, jotka olivat muistikortilla ikään kuin power point presentaation, johon hän lisäsi erilaisia efektejä, taustamusiikin, tekstiä ja sitten esitys oli valmis. Hän poltti esityksen cd-levylle ja antoi meille mukaan.
Kevin näytti meille viittoma-aakkoset ja sitten Marra, joka myös osaa viittoa näytti yhdessä Kevinin kanssa viittoma-aakkoset uudelleen, mutta niin että Kevin viittoi ne espanjaksi ja Marra suomeksi. Suomen viittoma tulee Amerikasta ja se eroaa latinalaisesta viittomisesta hieman.
Lopuksi luokan oppilaat saivat esittää meille kysymyksiä ja tietysti he kysyivät millaista Suomessa on asua ja kuvailtuamme Suomea he kysyivät voisimmeko ajatella asua Perussa, jolloin kaikki hihkuivat yhteen äänen, että kyllä totta kai – tämä innosti koko luokan taputuksiin. Opettajat halusivat tietää miksi Suomi on Pisan kärkimaa ja kerroimme vähän Suomen opetuksesta ja varsinkin opettajien koulutuksesta ja arvostuksesta – opettaja tähän, että he haluavat Suomeen!
Sitten olikin aika siirtyä alas matematiikan luokkaan katsomaan luokan 2 E oppilaita opettajan Lizardo Lantarón Pfoccorin johdolla. Oppilaat ovat noin 13–14-vuotiaita ja he näyttivät miten heidän matematiikan tuntinsa sujuu Pisara interaktiivisen taulun avulla. Kyseessä piti olla tavallinen opetustilanne. Kysyimme mitä he pitävät taulusta ja kumpi on kivampi taulu vai matematiikan kirjat ja vastaus o li taulu! Se kuulemma on havainnollisempi ja mielenkiintoisempi. Opettaja oli sitä mieltä, että oppiminen taulun avulla on havainnollisempaa. Tämä interaktiivinen taulu toimi pc:n ja videotykin avulla. Tavalliselle valkotaululle heijastettiin tietokoneelta videotykillä kuvaa ja erityisellä ”kynällä” ohjattiin ohjelmaa. Kynästä oli bluetooth-yhteys tietokoneeseen. Tämä oli juuri yksi niistä kolmesta laitteesta, joita he olivat saaneet 2013. Se avulla opetettiin koko koululle algebraa ja geometriaa. Koulussa on 600 oppilasta ja opettaja koki laitteen tehokkaaksi opetusvälineeksi.
Demossa opettaja näytti kuinka otettiin kolmioviivain ja sen avulla tehtiin 30 asteen kulma. Sitten yksi oppilaista sai tehdä vastaavan kulman, mutta 45 asteen kulmalla. Kynä aina välillä temppuili, mutta kaikki olivat innolla mukana ja auttoivat toveriaan löytämään oikeat painikkeet taululta, jotta kulma syntyi oikein. Sitten opettaja antoi poikaoppilaalle tehtäväksi tehdä 130 asteen kulman. Tehtävä alkoi oikein, mutta poika piirsi kulman vasemmalle 50 asteen kulmana eikä laajana 130 asteen kulmana. Odotimme että opettaja korjaisi oppilasta, mutta kun näin ei tapahtunut, niin sanoimme opettajalle asiasta. Opettaja ei näyttänyt ymmärtävän korjausta vaan otti viivaimen esille ja näytti asteikon ja tuntui hyväksyvän väärän vastauksen. Meidän oli aika jatkaa matkaa, mutta monia jäi jälkikäteen ihmetyttämään opettajan tietämys väärästä kulmasta – ihmeteltiin eikä opettaja oikeasti tiennyt asiaa vai oliko kyseessä inhimillinen erehdys kun hän jännitti meitä ja demoa?
Seuraavaksi menimme tutustumaan koulun yritteliäisyysopetukseen. Betsy-niminen oppilas, joka oli 13-vuotias, näytti meille miten he kasvattavat vehnäntapaisen viljan orasta marsuille. Perulaiset kasvattavat marsuja, jotka ovat hyviä proteiinin lähteitä ja edullista ruokaa. Talviaikaan on liian kylmää, jotta marsuille ei kasva ruokaa. Ainoa tapa kasvattaa ruokaa marsuille on tehdä itse vesi- eli hydroviljelmällä viljasta ruokaa, jota marsut syövät. Ensi vilja pestään ja kuivataan 24 tuntia. Sitten vilja laitetaan tarjottimelle, jota kastellaan. Tarjottimella ei ole multaa vaan vilja itää ja kasvaa vain vedessä. Itäminen tehdään peitteen alla hämärässä, mutta kun vihreä oras on noussut, tarjottimet nostetaan valoon ja oras saa kasvaa. Sitten oras pehko vain leikataan veitsellä paloiksi ja annetaan marsuille. Siirryimme seuraavaan koppiin, jossa toinen oppilas Rocio, 14, kertoi marsun kasvatuksesta. Marsut ruokitaan heinällä kaksi kertaa päivässä ja kerran päivässä häkki putsataan jätöksistä. Marsu on 2 kk iässä valmis lisääntymään ja 5-6 kk ne ovat tarpeeksi isoja ruuaksi. Marsun liha sisältää paljon proteiinia ja vain vähän kolesterolia, joten se täydentää perulaisten muuten kovin yksipuolista ruokavaliota. Opettaja Jorge seurasi oppilaiden esitystä vierestä ja täydensi joitain vastauksia.
Betsy on oppinut koulussa kasvattamaan ruohoa ja hänellä on itsellään tällä hetkellä 74 marsua, joille hän kasvattaa itse ruuan. Hän myös myy marsuja joka sunnuntai torilla ja saa siitä rahaa, jota hän käyttää vaateisiin, koulutukseen ja ravintoon. Myös Rociolla on marsuja, mutta vasta 10 kpl. Betsy onkin kasvattanut marsuja jo 2 vuotta ja Rocio on juuri aloittanut. Molemmat tytöt tykkäävät marsun lihasta ja heitä oli hassua kun heiltä kysyttiin, että tietävätkö he että marsut ovat Suomessa lemmikkejä.
Sitten olikin aika kiivetä autoihin ja ajaa seuraavaan tapaamiseen, joka oli terveyspiste, missä joukko äitejä odotti meitä lapsiensa kanssa kertoakseen meille hygienian merkityksestä sekä ruuan laadun tärkeydestä lasten aliravitsemukseen. Paikalliset vapaaehtoiset, jotka hoitavat äitien koulutusta, kertoivat omasta työstään. Kuuntelimme esitystä, joka oli hieman samantapainen kuin mitä olimme Limassa kuulleet vastaavassa ”neuvolapisteessä”.
Tässä vaiheessa kaikilla oli jo kova nälkä ja ajoimme samaan tilaan, jossa eilen oli kummitapaaminen ja paikallisen WV työntekijät olivat järjestäneet meille samanlaisen seisovan pöydän lounaaksi kuin eilenkin. Tänään tosin ohjelmassa oli myös paistetun marsun maistaminen. Näin kun marsun kokonaisena paistettu ruumis leikattiin 4-5 osaan ja paloja annettiin meille maistettavaksi. Lihaa pienessä ruumiissa ei ollut paljon ja maistajat sanoivat lihan maistuvan enemmän jänikselle tai muulle riistalle kuin kanalle, niin kuin meille oli alun perin makua kuvattu.
Tässä vaiheessa vatsatauti iski minuun taas uudestaan ja kävin kertomassa Sirpalle, etten taida uskaltaa lähteä takaisin bussiin, koska pitää pysytellä lähellä vessaan. Sitten käytiinkin keskustelua paikallisten virkailijoiden ja meidän Suomen WV ihmisten kanssa, mikä minulla on ja tarvinko lääkäriä. Tässä vaiheessa myös päätä alkoi särkeä. Väitin kuitenkin etten tarvitse kuin hetken lepoa ja wc:n, joten minut jätettiin paikallisen virkailijan huomaan ja vietiin toimistoon istumaan varjoon ja annettiin kokateetä.
Muut lähtivät lounaan jälkeen tutustumaan kahteen erilaiseen kotiin, joista toinen oli aivan tyypillinen alueen koti missä on yksi iso huone, jossa nukutaan ja työskennellään sekä vaja missä on varasto ja keittiö. Bengt kertoi minulle jälkeenpäin, että tätä ensimmäistä kotia, jossa mies asui kälynsä ja lastensa kanssa ilman vaimoa joka oli kuollut 3 kk sitten, leimasi sekaisuus ja välinpitämättömyys siisteyttä kohtaan. Ehkä mies oli luovuttanut vaimonsa kuoleman jälkeen. Tavarat olivat kuulemma lattioilla hujan hajan eikä siisteydestä ollut oikein tietoa.
Toinen koti oli sellainen missä oli WV avustuksella hankittu tarvikkeita ja kotia oli kunnostettu ja se edusti alueen kodeista keskimääräistä parempaa kotia. Siellä oli ollut siistiä ja paikat olivat kunnossa.
Sen jälkeen oli käyty marsutilalla, jossa kasvatettiin marsuja ruuaksi. Marsuja oli todella paljon ja ne asuivat pienissä häkkikaukaloissa. Bengt otti minulle kuvia, joita voin laittaa tähän sitten matkan jälkeen.
Seuraavaksi olisi käyty vielä tutustumassa paikallisiin käsityöläisiin, jotka tekevät ruukkuja ja villavaatteita, mutta tässä kohtaa Bengt oli saanut tiedon paikallisilta World Vision ihmisiltä, että minä olen huonossa kunnossa ja minut täytyy viedä alas Cuscoon ja lääkärille. Itse en tiennyt tästä mitään, kun istuin toimistossa. Paikallinen virkailija puhui vain espanjaa ja piti minusta hyvin huolta, mutta itse puhun vain muutamia sanoja ja vaikka ymmärsin häntä jonkun verran, niin en osannut selittää miltä minusta tuntuu. Alussa olin lähinnä huolissa ripulista, mutta vatsa alkoi rauhoittua teestä ja levosta, mutta päänsärky alkoi paheta ja lopulta päätä särki niin lujaa, että pystyin tuskin liikuttamaan silmiäni. Suomalaiset toimittajat tulivat toimistolle ja heidän mukanaan tuli tulkki joka puhui englantia. Sain päänsärkyyn jonkun paikallisen pillerin, mutta olin lääkinnyt itseäni jo repussa mukana olleilla aspiriinilla ja imodiumilla. Ja olin juonut kokateetä, mutta särky ei helpottanut. Sitten tulkki käski tuoda minulle happea, jota aloin hengittämään. Minulta kyseltiin koko ajan joko auttaa, mutta kesti jonkin aikaa ennen kuin happi alkoi hieman helpottaa päänsärkyä. Vasta tässä vaiheessa ymmärsin itse, että kyseessä on korkeapaikan oireet eikä tavallinen turistiripuli. Ehkä tulkki oli tässä vaiheessa ilmoittanut eteenpäin, että oloni on niin huono, että minut täytyy viedä alas. Minulle tultiin vain sanomaan, että kohta tulee taksi ja mieheni paikalle ja meidät viedään hotelliin, jossa lääkäri tulee katsomaan. Bengt oli tässä vaiheessa huolissaan, koska ei tiennyt mitä minulle kuuluu, vain että oloni on huonontunut.
Taksi tuli ja siellä oli Rita ja Bengt ja minä menin mukaan happipulloineni. Hengittelin happea, kunnes olo alkoi parantua. Päänsärky alkoi hellittää pikku hiljaa ja kahden ja puolen tunnin matkan aikana oloni koheni huomattavasti. Koko homma johtui siis korkeudesta ja sitä oli vaikea uskoa, koska olin luullut, että selviän korkeudesta vain lievällä päänsäryllä ja hengästymisellä. En uskonut, että olo voisi heikentyä näin. Tämä siis kaikille, jotka tulevat tänne Cuscoon, tiedoksi. Vaikka kuinka matkan alussa varoiteltiin korkeasta ilmanalasta ja kun tänne tuli niin aluksi ei tuntunut muuta kuin pään pyörrytystä, silti voivat oireet pahentua aivan yllättäen ja happi todella auttaa.
Hotellissa lääkäri tuli huoneeseen melkein heti, kun olimme saapunet. Hän tutki verenpaineen ja happitilanteen sekä paineli vatsan. Hän olisi halunnut, että menemme klinikalle joka on lähellä verikokeisiin, mutta päätimme kokeilla vain lääkkeitä ja ottaa uudelleen yhteyttä jos olo huononee. Lääkärillä oli mukana korkeanpaikan lääkkeet, jotka hän antoi heti minulle. Näistä yksi tabletti oli korkeanpaikan oireisiin, toinen päänsärkyyn ja kolmas pahoinvointiin, jota korkeus aiheuttaa. Sitten hän lähetti hoitajan mukana lisää lääkkeitä vatsatautiin, joista yksi oli antibiootti, toinen loisiin ja kolmas ripulin hillintään. Lisäksi sain elektrolyyttejä. Näillä pitäisi pärjätä, jotta pystyy pysymään matkaohjelmassa mukana.
Aika suuri määrä porukasta kärsii erilaisista päänsäryistä ja ripuleista, joten korkeus ei ole leikin asia vaan siihen pitää suhtautua vakavissaan.
Kolmas iltamme Cuscossa päättyi hotellihuoneeseen ja lepoon. Emme siis ole nähneet vielä montakaan askelta Cuscosta emmekä päässeet syömään paikallisia ruokia, joita niin kovasti koti-Suomessa odotin syöväni.
