6. päivä; suklaamuseo ja Kennedy puisto

Keskiviikko

Viime yönä tuli nukuttua 12 tunnin unet - kyllä väsytti. Nyt on olo taas paljon virkeämpi. Flunssa verottaa voimia ja helle, joten nyt kun meillä on välipäivä, voidaan ottaa rennosti.

Muulla ryhmällä on tänään lähtö Cuscon suuntaan ja Renaceriin. Menimme klo 12 saattamaan heitä matkaan ja toivottamaan renacerilaisille mukavaa kummipäivää. Halausten ja toivotusten jälkeen koko poppoo meni bussiin ja me jäimme hotellin aulaan, missä tapasimme australialaisen naisen, joka halusi tietää miksi me emme lähteneet bussiin ja olemmeko me suomalaisia. Juttelimme hetken hänen kanssaan ja kävi ilmi, että hänen miniänsä asuu Vaasassa ja myös rouva on käynyt Suomessa. Hänellä riitti juttua ja pakko oli katsoa myös matkakuvia mm. Titikana-järveltä.

Lopulta hyvästelimme rouvan ja lähdimme suklaamuseoon. Kennedy-puiston vieressä oli saman suklaamuseon, jossa viimeksi kävimme Berliinikadulla, sivuliike. Tässä suklaamuseossa oli isompi myymälä, josta olisi saanut ostaa erilaisia kaakaotuotteita, mutta pöytiä oli vain kaksi ja molemmat olivat varattu, joten päätimme jatkaa matkaa Berliinikadulle. Halusimme nimittäin maistella suklaa-lounaan, joten menimme alkuperäiseen paikkaan.

Suklaamuseossa on vahva kaakaopavun haju. Heti sisään tullessa saa kupin kaakaonkuorista tehtyä teetä - tai teentapaista juomaa. Myymälänurkka on pieni, mutta seinillä on kuvia ja tekstiä siitä, miten suklaa syntyy. Ja istumapaikkoja on muutama, joten syöminen onnistuu hyvin.

Erilaisia hilloja ja maapähkinävoita, joissa on suklaata sekä suklaalevitettä. Näitä sai maistella taustalla olevalla lastalla - nam! Ostin yhden hillopurkin kotiin - ja Bengt vie yhden töihin.

Myös pisco, jossa on kaakaopapuja on hyvää. Erilaisia liköörejä olisi myös saanut maistella, mutta tässä vaiheessa olin jo saanut suklaaöverit!

Söin ison palan suklaakakkua - ja jääkaakaon. Sitä ennen olin jo syönyt pienen suolaisen piirakan, Quichen, joten tässä kohtaa, kun tätä yritin syödä, tuntui todellakin siltä, että suklaata pursuaa korvista.

Ostimme mukaan hyvää kahvia, josta Bengt tykkäsi sekä erilaisia suklaatuotteita.

Suklaamuseon jälkeen ei jaksettu kuin kävellä Kennedy-puistoon ja istua alas. Aurinko paistoi kuumasti koko iltapäivän, mutta puistossa oli puiden alla mukavan viileää istua. Istuimme ainakin pari tuntia ja katselimme paikallista elämänmenoa. Meidän kohdalle pystytettiin pienet myyntikärryt ja pystytyspuuhien katsominen oli varsin huvittavaa. Ensin levitettiin pitkä muovimatto, jonka apulainen pesi ja harjasi sekä kuivasi. Mehut kaadettiin säiliöön, isäntä katsoi, että kaikki on paikallaan ja siivosi kärryä tosi tarkkaan. Sitten kolmas mies, joka jäi kärryyn myyjäksi, alkoi tehdä valmisteluja ja isäntä ja apulainen lähtivät pois. Kun myynti alkoi, mekin ostimme Chicha morada-mehua mukilliset. Chicha morada on hyvää mehua, jolla on terveysvaikutuksia (alentaa verenpainetta) ja se valmistetaan mustasta eli purppuranvärisestä maissista. Kyseisestä maissista ei tehdä mitään muuta kuin tätä mehua (ei siis ole syötävä) ja se on hyvin raikasta ja mukavan makuista, vaikka ruokajuomana.

Kävelimme ja katselimme puistoa, juttelimme turistipoliisien kanssa ja otimme kuvia. Puiston laidalla oli kirkko, joka oli kiinni, mutta muuten oli paljonkin nähtävää. Haimme kiertomatkoista esitteen. Puiston laidalta lähti Mirabus-kiertomatkojen bussit. Mietimme josko jaksaisimme huomenna lähteä kiertoajelulle.

Puistosta lähdimme kaupan kautta kohti hotellia. Vähän vettä ja mehua tarvitaan koko ajan, jotta ei kuivu tässä kuumuudessa.

Ilta meni hotellihuoneessa - nukahdin taas ajoissa. Mukavia nämä välipäivät!

5. päivä ja toinen hankepäivä El Salvadorissa

Tiistai

Ensimmäinen kummitapaaminen on ohi. Tänään keskitytään kuulemaan mitä El Salvadorin hankkeessa on tehty sitten viime tapaamisen.

Toinen hankepäivä alkoi tunnin bussimatkan jälkeen World Vision toimistolta, missä kävimme tarkkaan läpi, kuinka kummikirjeet käsitellään Perussa ja miksi niiden saaminen kestää niin kauan.

Kuvassa koko ympyrä kuvaa sitä, miten posti kiertää. Ensin me Suomesta lähetämme kirjeen Peruun. Liman kansallinen toimisto noutaa kirjeet postista kerran viikossa.

Sitten kirjeet lajitellaan kuudelle eri kummialueelle, mm. Limaan tai Renaceriin. Liman toimisto saa kirjeet, jossa ne kaikki kirjataan systeemiin tarkkaan. Kirjeet avataan ja sisältö kirjataan ylös. Sitten kirjeet lähetetään käännettäväksi.

Kun käännös on tullut, niin kirjeet jaetaan eri alueille, mm. El Salvadoriin.

Kirjeet viedään alueen toimihenkilöille. El Salvadorin vastaava tarkistaa, että kirjeen sisältö vastaa sitä mitä Liman aluetoimistossa on kirjattu systeemiin.

Sitten vapaaehtoinen ja World Vision virkailija lähtevät viemään kirjettä lapselle. Kun kirje luovutetaan lapselle, niin yhdessä perheen kanssa katsotaan, että sisältö vastaa sitä mitä on paketin päällä. Samalla lapsi ja paketin sisältö kuvataan ja lapsi saa noin vartin aikaa kirjoittaa vastaus kirjeeseen. El Salvadorin aluetoimistolla on 28 vuorokautta aikaa toimittaa kirje lapselle ja kirjata lähetys toimitetuksi siitä, kun Liman aluetoimisto on käsitellyt lähetyksen.

Sitten vastaus lähtee Suomeen.

Joskus koko prosessi voi kestää 3-4 kk.

Kun tämä asia oli keskusteltu, olikin aika lähteä kouluun katsomaan, miten yritteliäisyyttä opetetaan yläasteen luokille.

Nämä kolme tyttöä ja heidän luokkatoverinsa suunnittelisivat vaatteita eri ikäisille ja -kokoisille ihmisille. Sellaisia, johon kaikilla olisi varaa. Ja samalla he suunnittelevat vaateteollisuuden prosesseja ja työkaluja sekä koneita ja laitteita. Eli heillä oli varsin laajat yrittäjyyssuunnitelmat vaateteollisuuden parissa.

Tässä opittiin yrittäjyyttä pelin muodossa. Tätä pelattiin vähän samaan tapaan kuin Monopolia. Yksi on pankkiiri, joka lainaa rahaa, jolla muut sitten yrittävät tehdä lisää rahaa, jotta voivat maksaa pankille velkansa.

Tapasimme myös muita yritteliäitä nuoria, jotka myivät koulun aulassa meille omia käsitöitään. Ostin palan kakkua solilla - hyvää oli.

Paikalla oli myös poika, joka osasi koota Rubikin kuution alle minuutissa. Hän hauskuutti meitä tekemällä sen ainakin kolme kertaa.

Koulun jälkeen pääsimme vierailemaan punaisessa paidassa olevan rouvan kotona. Hän tekee paljon vapaaehtoistyötä ja on monessa mukana. Hänen kotinsa oli vähän paremmasta päästä paikallista kotia, siinä oli betonilattia ja selvästi enemmän tilaa kuin yleensä.

Hänellä oli 6 lasta, joista tytär, jolla oli 5 lasta, asui seinän takana.

Seuraava kohde oli sairaala, jossa kuulimme terveyskasvatuksesta ja alueen vapaaehtoisten avulla hoidettavasta valistuksesta. Tärkeimmät valistuksen kohteet ovat HIV tartuntojen ehkäisy ja suolistoloiset ja muut ötökät, joita saadaan likaisesta vedestä. Alueella on pulaa vedestä ja sitä vettä käytetään, mitä satutaan saamaan. Tärkeää on tietää miten suojata vesiastiat esim. hyttysen munimiselta.

Päivän viimeinen kohde oli nuorisotila, jossa meitä odotti ryhmä nuoria, jotka itse tekevät vapaaehtoistyötä toisten nuorten parissa. He laulavat, kertovat tarinoita ja viihteen avulla kertovat HIV:stä ja seksistä sekä anemiasta. Heitä on 30 hengen joukko ja he ovat tehneet valistusta jo 7 vuotta vaikka ovat itsekin 15-20 vuotiaita.

Tämän jälkeen olikin aika palata hotelliin ja levätä hikisen päivän jälkeen. Muu porukka kuunteli infon seuraavan päivän lähtöön liittyvistä asioista, mutta me pidimme seuraa ja toivotimme muille hyvää matkaa!

4. päivä ja kummilasten tapaaminen

Maanantai

Sen siitä saa, kun menee aikaisin nukkumaan - heräsimme aamulla 4 aikaan ja oli vaikea jatkaa nukkumista - ajatukset alkoivat heti kiertää tulevan päivän tapahtumissa ja mietin, miten Kristiina ja muu perhe suhtautuu meihin nyt parin vuoden tauon jälkeen - vieläkö välit ovat lämpimät vai onko Kristiina kasvanut niin isoksi, että osaa vierastaa meitä? Ja Zaihuria emme ole vielä nähneetkään....

Siinä sitten aamu pyörittiin sängyssä ja odotettiin, että kello tuli tarpeeksi paljon, jotta voi nousta suihkuun ja alkaa valmistautua paivan retkeen.

Kävimme eilen illalla kaupassa ja haimme eväitä sekä paivan kummitapaamiseen (limua ja keksiä) että aamupalan. Ei haluttu mennä aamulla hotkimaan kiireessä mitään ravintolasta vaan me syötiin huoneessa teetä, leipää ja jogurttia.

7.30 oli kokoontuminen ala-aulassa. Porukat olivat hyvissä ajoin paikalla ja sitten vain odotettiin busseja. Paikalle tuli kaksi minibussia, joista toiseen menivät El Salvadorin kummit ja toiseen Rencerin kummit. Matka El Salvadoriin kesti noin tunnin - ruuhka ei ollut kovin paha. Matkalla Merja kertoi vahan alueesta ja juteltiin muutenkin paivan ohjelmasta.

Bussit ajoivat suoraa monitoimikeskuksen pihaan, jossa paivan ohjelma oli. Ensiksi kokoonnuimme kuulemaan World Visionin työntekijöiden esittelyä. He kertoivat ketä ovat ja mistä alueesta vastaavat. Lopuksi esittäytyi Liman alueella useammasta hankkeesta vastaava mies, kun kaikki muut työntekijät ovat naisia.

Esittelyjen jälkeen menimme tutustumaan vieressä olevaan kouluun.

Koulun rehtori tuli meitä vastaan ja toivotti meidät tervetulleeksi. Kun häneltä kysyttiin mitä World Vision on tehnyt koulun hyväksi, hän luetteli lukemiseen liittyvät projektit ja muut varhaiskasvatusteemat, joista on ollut hyötyä koululle ja koulun oppilaille. Lopuksi hän mainitsi, että ihan uusimpana on koulu saanut katon lahjoituksena. Minä siihen, että kiva kuulla ja nähdä mihin minun antamat kattorahat ovat menneet. Josta meidän Suomen World Vision työntekijät kertoivat, että katon lahjoittanut henkilö on paikalla, jolloin rehtori halusi ottaa kuvan ja kiittää kattorahoista. Minulle luvattiin myös, että pääsen näkemään kotitalousluokan, johon myös rahaa oli myös käytetty. Kaksi vuotta sitten kun kävin tässä koulussa, halusin kerätä rahaa kotitalousluokalle ja se raha meni perille vasta puoli vuotta sitten, kun suunnittelimme matkaa Peruun ja kyselin rahojen perään. Silloin sain kuulla, että niitä ei vielä ollut lähetetty Peruun, vaan ne olivat edelleen tillillä. Rahat lähtivät ja sain noin kuukausi sitten kuvia kattotalkoista, joten tiesin, että keräämäni rahat oli käytetty mm. katonkorjaamiseen. Nyt tänään sitten katselin upouutta peltikattoa koulussa.

Rehtorin kanssa kuvassa

Katselimme kuinka opettaja piti tuntia pienille lapsille. Ohjelmassa oli kolme pientä porsasta satu ja mitä lapset siitä muistivat tai osasivat kertoa. Kovasti innoissaan pienet olivat kertomaan tarinaa, vaikka lauma vieraita ihmisiä seisoi selän takana kuuntelemassa.

Satu-tunnin jälkeen oli aika palata monitoimikeskukseen ja kummitapaamiseen. Tämä se on aina retken kohokohta.

Kummilapset olivat kaikki yhdessä huoneessa, mistä he tulivat yksitellen ja sanoivat nimensä, jolloin oikea kummi meni kummilastaan vastaan ja sitten mentiin yhdessä ryhmänä pöytien luo, jossa tarkoitus oli pitää kilpailu. Ensimmäinen kohtaaminen oman kummilapsen kanssa oli kovinkin herkkä hetki. Meillä itki niin kummilasten äiti, kuin vähän me kaikki. Tapasimme Zaihurin ensimmäistä kertaa ja hän vähän ujosteli meitä alkuun. Kristiina oli hyvä, kun hän on jo niin iso tyttö - 11 vuotta - että hän on aika omatoiminen. Ensimmäisten halausten ja ihmettelyjen jälkeen menimme pöydän ääreen ja odotimme ohjeita kilpailusta. Meillä oli suojavarusteet (essu ja hanskat) ja lautanen, johon oli tarkoitus kerätä seisovasta pöydästä terveellinen ateria. Aikaa oli 20 min. suorittaa tehtävä. Suorituksen kävi arvioimassa sekä perulainen tuomari, että kv-raati. Voittaja julkistettiin - meni kyllä vähän minulla ohi kuka sen sitten voitti. Meteliä oli jonkin verran ja tilanne oli enemmän tai vähemmän sekava. No, me yritettiin seurustella Kristiinan kanssa ja Berta-äiti joutui pitämään huolta Zaihurista, joka vierasti ja itki kovasti alussa.

Kilpailun jälkeen oli aika mennä busseihin ja ajaa kohti lounaspaikkaa. Meidän kummiperhe tuli samaan autoon meidän kanssa. Lounastimme samassa paikassa kuin viime vuonna. Ilmeisesti paikka on ainoa, johon mahtuu 80 hengen ryhmä.

Istuimme lounaalla yhdessä kummiperheemme kanssa ja miellä oli tulkki mukana. Täytyy sanoa, että meidän tulkki oli aika hissukka ja emme oikein saaneet hänestä mitään selvää, kun hän puhui niin hiljaa. Ja hän ei myös osannut englantia kovin hyvin. Zaihuri sai mielensä takaisin bussissa ja alkoi höpöttää omia juttujaan. Olisi ollut tosi kiva tietää mitä kaikkea Zaihuri jutteli, kun hänellä oli kovin paljon aisaa. Kristiina on jo niin iso, että hän on paljon hiljaisempi. No, Bengt ja Zaihuri pitivät juttua yllä.

Lounas oli aika pitkä tapaaminen, johon uppoaa aikaa isolta porukalta. Lounaan jälkeen mentiin busseihin ja siirryttiin puistoon, missä kummitapaaminen jatkui.

Puisto oli tosi iso, siinä oli lampi keskellä ja tilaa touhuta, vaikka mitä. Ensin meidät jaettiin 2 joukkueeseen, joiden tehtävä oli kilpailla kolmessa lajissa. Ensimmäinen oli pussihyppely-viesti, sitten juostiin kolmijalkaisena eli kummin ja kummilapsen keskimmäiset jalat sidottiin yhteen ja liikuttiin ikään kuin kolmella jalalla. Kolmas tehtävä oli piirtää annettu kuvia vetämällä kolmesta langasta, joiden välissä oli kynä. Ei mitään helppoja hommia, mutta tämän oli tarkoitus murtaa jää ja saada kummitapaaminen hyvin käyntiin.

Mutta tärkeintä oli se, kun paasi oman perheen kanssa rauhassa keskustelemaan ja antamaan lahjoja ja juttelemaan. Saimme Kristiinan perheeltä mukin, josta kovasti kiittelimme heitä. Meillä oli heille taas pari pussillista tavoita, joita kävimme yhdessä läpi ja lisäksi oli World Vision Perun kautta hankitut reput. Zaihuri ainakin tykkäsi omasta repustaan kovasti. Ensimmäinen lahja oli kuvakirja, johon olimme koonneet viime kerran muistot yksiin kansiin. Sitten miellä oli koulutarvikkeita, pyjamat ja asukkia, Kristiinalle koru ja Zaihuri sai nallen. Paljon, paljon tavaraa - toivottavasti lapset tykkäävät niistä, kunhan pääsevät rauhassa käymään kaikki läpi. Kummitapaaminen on niin lyhyt, jotta lahjat tulvat vahan isona klimppinä, ja niiden sulattamiseen menee oma aikansa.



Yhdessäolo oli tärkeintä. Lapsia kiinnosti lampi, joten menimme koko porukka veneajelulle. Vene maksoi 5 solia per nuppi ja veneellä kierrettiin kerran lammen ympäri. Lapsista se oli kivaa ja minusta tuntui kuin Berta olisi vahan pelännyt vettä. Olisin kysynyt asiasta, mutta meidän tulkki oli niin surkea, että jäi kysymättä. Ehkä hän ei osaa uida ja siksi vene pelotti.

Lapset tykkäsivät. He näkivät sorsia, ja muista lintuja sekä apinoita saarella.

Kun palasimme pöydän ääreen, niin Zaihuri innostui Bengtin tabletista, jolla hän pelasi Angry Birdsia. Otimme lapsista kuvia ja meistä otettiin kummikuva.

Mutta kaikki loppuu aikana, joten 16 aikaa oli aika sanoa hyvästi ja lahtea takaisin hotelliin.

Monella kummilla oli tosi haikeaa ja silmät kostuivat hyvästien aikana.

Meillä oli parempi jättää hyvästit tällä kertaa, koska me näemme meidän kummiperheen vielä perjantaina. Todella eri fiilis oli kuin viimeksi. Jos tämä olisi ollut miellä ainoa yhteinen hetki kummilasten kanssa, olisi ollut sama fiilis kuin viimeksi - liian vahan aikaa ja liian paljon jaa sanomatta ja tekemättä. Mutta onneksi me ollaan omatoimimatkalla, jolloin e näemme meidän perheen vielä toisen kerran - ja toivottavasti paremman tulkin kera.

Hotellissa otimme yhden oluen ja sitten painuin kylpyyn - todella hikinen päivä oli takana, joten kuuma vesi teki hyvää. Meinasin nukahtaa kylpyammeeseen, mutta vielä on kirjoitettava paivan tapahtumat muistiin, kun ne ovat tuoreena mielessä.

Huomenna toinen päivä El Salvadorissa jatkuu....

3. päivä ja kokkailuretki

Sunnuntai.

Nuhaisen ja vähän huonosti nukutun yön jälkeen heräsimme liian aikaisin. Johtuuko ilmastoinneista, päivän lämmöstä vai mistä, mutta flunssa tuntuu pahenevan. Tänään pitää käydä paikallisessa apteekissa hakemassa yskänlääkettä.

Vietimme laiskan aamun ja menimme aamupalalle vastapäiseen kahvilaan. Söimme vain empanadat, se riitti, ei oikein ollut edes nälkä. Sitten apteekkiin, josta sain yskänlääkettä. Katsotaan auttaako....

Lähtö retkelle oli 11.00. Bussissa saimme kassin, jossa oli essu ja pullo piscoa. Mutta ensimmäisenä ajoimme torille tutustumaan raaka-aineisiin.

Tori oli rauhallinen, pienehkö ja todella siisti. Kuulimme myöhemmin, että se on Liman kallein tori, jossa käy paikallisesti varakasta väkeä, joka hakee hyvälaatuista tavaraa sieltä. Emme myöskään olleet ainoa kokkituristiryhmä, joka tutustui vihanneksiin.

Paikallisen oppaan johdolla kävimme läpi erilaisia vihanneksia ja perunoita. Sitten oli vuorossa hedelmät. Niitä oli erilaisia, joukossa Suomessa harvinaista mutta myös tuttuja hedelmiä. Saimme maistaa osaa niistä. Paikan omistaja taisi olla julkku alallaan, koska hänellä oli metrolehden kansikuva putiikin seinälle, missä hän poseeraa hedelmiensä kanssa. Lehdestä tuttu siis...

Hedelmien jälkeen oli vuorossa kalat ja merenelävät. Kuulimme juttuja mistä kalat tulevat ja näimme erilaisia kaloja, simpukoita ja rapuja.

Raaka-aineisiin tutustuminen oli kivaa, vaikka useimmat niistä olikin tuttuja, mutta joukosta löytyi muutamia, joihin en vielä ollut tutustunut.

Yksi ihmetyksenaihe oli kaakaopapu, jota monikaan ei ollut nähnyt.

Torilta nousimme bussiin ja ajoimme rannalle ravintolaan kokkikurssia varten.

Perillä meitä odotti ravintolan kokki, joka näytti meille, miten Chevicheä tehdään. Saimme myös reseptit mukaan. Saimme maistaa Chevicheä, kun se oli tehty. Hyvää oli ja raakakypsennys tapahtui ihan minuuteissa. Paikallinen lime on tujumpaa kuin meille tuotavat.

Sitten kokki teki perunasta paikallisen alkupalan. Annos näytti tosi kivalta. Resepteistä löytyi vielä lammasruoka-ohje.

Kokin näytettyä 2 annosta, hän poistui ja paikalle tuli juomamestari kertomaan, miten oikein tehdään pisco sour. Kätevästi kävi sekoitus.

Huom. piscon nimi...!

Näytösten jälkeen söimme lounaan. Ensimmäisenä tarjoiltiin pisco sour ja alkupalaksi perunasta tehty kerrosmainen alkupala, jota myös näytöksessä oli tehty. Pääruokana oli lammasta, minkä ohje löytyi resepteistä. Jälkiruokana oli jäätelöä, joka vaikutti itsetehdyltä.

Kaiken kaikkiaan lounas oli hyvä. Kokkikurssi maksoi 144 euroa per nuppi eli me maksoimme siitä 288 euroa kotona ennen lähtöä. Kurssia oli mainostettu meille sillä, että torilta kerätään raaka-aineet, joista sitten itse kokataan ruoat - tämä nyt ei pitänyt paikkansa. Vähän jäi sellainen puolinainen tunne - olisi ollut kiva itse päästä myös kauhan varteen kokeilemaan. Varsinkin kun raaka-aineet olivat todella hyviä ja tuoreita. Lounas tosin oli hyvä, mutta ei nyt kokonaisuutena liki 300 euron arvoinen.

Lounaan jälkeen ajelimme takaisin hotelliin ja lepäilimme loppupäivän.

Kaivoin matkalaukusta huomista varten kaikki kummilapsien lahjat ja pakkasimme ne reppuun odottamaan huomista kummipäivää. Vähän jännittää tai odotuttaa kummilasten tapaaminen.

Menimme aikaisin nukkumaan - aikaero ei vielä ole täysin kunnossa. Iltaisin väsyttää ja aamulla herää liian aikaisin. Kirjoitin blogia ja sitten valot pois! Huomiseen....