Olen matkustellut paljon - kaikki mantereet on koluttu ja eri aikavyöhykkeillä oltu - matkustaminen ei siis ole uutta, mutta...
En muista että olisin koskaan ollut matkan jälkeen näin väsynyt ja että paluu arkeen ottaa viikon päivät.
Palasimme siis perjantain ja lauantain välisenä yönä. Lentokentällä olimme pirteitä ja vielä siinä samassa euforisessa tilassa kuin missä koko matka meni. Halailimme kummien kanssa ja lupasimme pitää yhteyttä - viimeistään tavataan tammikuussa yhteisessä kummitapaamisessa. Sitten ei kun laukut kotiin ja katsomaan miltä arki näyttää. Kukuimme noin kolmeen ennen kuin menimme nukkumaan ja silloinkin nukuttiin kevyttä unta ja totuteltiin marraskuun pimeyteen ja ikkunaa piiskaavaan sateeseen. Viikonloppu menikin sitten usvassa - nukuttiin päiväunia ja valvottiin yöllä kun unta ei tullut. Katsottiin sunnuntain pihatalkoita verhonraosta ja vakuuteltiin, että kyllä muuten mentäisiin sateeseen, mutta kun oli tuo jetlaggi...!
Maanantaina Bengt lähti töihin ja minä nukuin. Kun Bengt palasi puoli kuolleena neljän jälkeen, ihmeteltiin, miksei aikaerosta jo ala palautua. Tiistaina Bengt oli flunssainen ja palasi töistä 10 aikaan ja meni nukkumaan. Minulla oli keskiviikkona viikon ainoa työtapaaminen, jonne raahauduin klo 12 ja tapaaminen sujui jotenkuten kun vastapuoli ymmärsi, että olen vähän huonovointinen.
Moskiitonpuremat ärtyivät uudelleen alkuviikosta, kun lääkekuuri loppui - tai lopetin sen päivää etuajassa. Ajattelin, että toinen antibioottikuuri viikon sisällä ärsyttää vatsaa ja pistää pään sekaisin eli parempi lopettaa, jos vaikka toipuisi jaloilleen. Sitten menin apteekkiin hakemaan vatsaan maitohappobakteereita ja jalkojen kutinaan kortisonivoidetta.
Torstaina lähdettiin mökille. Mökillä oli kylmät huoneet, lämmin ja pehmeä sänky, täysin pimeää ja hiljaista - siispä nukuttiin. Vedin kolme yötä peräkkäin 12 tunnin yöunet ja kun eilen sunnuntaina palattiin mökiltä, tunsin itseni ensi kertaa ihmiseksi enkä zombiksi. Tänään olen aloittanut työt normaalisti ja aivot toimii vaikka yöuni oli normaalit 6-7 tuntia viime yönä. Olen siis päässyt jaloille, mutta kyllä se kesti.
Jos muilla reissulaisilla oli lähellekään tällaisia tuntemuksia, niin Suomessa vaelsi viime viikolla reilu parikymmentä zombieta. Johtuiko kaikista vatsa, ym. ongelmista - vai niihin otetuista paikallista lääkkeistä? Vai siitä, että teimme aika pitkiä päiviä Perussa. Lähes joka aamu oli aikaiset herätykset ja päivistä tuli pitkiä ja henkisesti raskaita. Koko kahteen viikkoon meillä oli yksi vapaapäivä, jonka muistamme - ja se meni alkupäässä aikaeroon tottumiseen. Muuten ohjelmaa riitti joka päivälle. Oli myös henkisesti raskasta seurata mitä kaikkea rahoillamme on saatu aikaa ja mitä vielä puuttuu. Auttamisenhalu olisi kaikilla kova, mutta yksi ihminen ei voi tehdä määrättömästi ja oman rajallisuuden hyväksyminen on aika kovaa. Sitä tekisi enemmän kuin voi, mutta ainakin reissu oli silmät avaava kokemus. Olemme nyt puhuneet kummilapsestamme ja perun matkasta tosi usealle ihmiselle - ja jatkamme puhumista. Toivottavasti tämä herättää lisää ihmisiä auttamaan...
Loppuun vielä meitä ilahduttanut pikkuasia:
Perjantain postissa oli tullut kirje Kristinalta. Kirje oli kirjoitettu meidän käynnin jälkeen - samana päivänä ja siinä Kristiina kiitti lahjoista mutta myös kertoi kuinka paljon hän rakastaa kummejaan. Hän kuulosti niin onnelliselta kirjeessä. Uusi nalle nukkuu hänen kanssaan ja hän on niin iloinen meidän käynnistä, että hän aivan tanssii - kunpa me voisimme nähdä hänen tanssivan!
Kirjeessä oli myös kuva meidän tapaamisesta ja se oli nyt toinen Kristinan omin käsin kirjoittama kirje. Ja sävy oli niin iloinen ja onnellinen!
Mekin olimme iloisia ja yllättyneitä siitä, että kirje tuli näin nopeasti meidän peräämme. Meillä on Kristinalle kaulariipus, jonka ostimme Perusta - samanlainen kuin minun kaulassani riippuu. Sekä kirja, jonka ostimme Limasta. Lisäksi teemme muutamia valokuvia tapaamisesta. Lähetämme ne Kristinalle joulupaketissa.
Meillä on aivan ihana kummityttö!
Tämä on Satun ja Bengtin matkapäiväkirja kummimatkastamme Peruun tapaamaan Kristinaa.
maanantai 10. marraskuuta 2014
torstai 30. lokakuuta 2014
Lähtö Limasta - kotimatka alkaa
Torstai 30.10.2014
Päivän fiilis: haikeutta, helpotusta ja tunnetta, että jotain ainutlaatuista on päättymässä
Viimeinen päivä Limassa. Ei kiirettä - lento lähtee vasta illalla. Kaikki on valmiina - ei tarvitse kuin fiilistellä ja katsella viimeiset kerrat ympärilleen, käydä hakemassa ne tärkeät pisco sourin ainekset matkalaukkuun ja nauttia viimeinen perulainen ateria täällä. Meillä ei ollut muita kiinteitä suunnitelmia kuin poiketa ruokakaupassa - halusin ostaa muutamia perulaisen ruokaillan tarvikkeita, jotta saan rakennettua aitoa makua kotona ruokiin, sitten tietysti halusin ostaa mustaa quinoa, jota ei Euroopasta saa sekä katsella maustehyllyjä. Myös piscot olivat ostoslistalla sekä teet ja paketti kahvia vieraille kotona.
Aamiaisella huomasimme, että pöytiin oli tullut metalliset turvaremmit, joilla henkilöstö kiinnitti naisten käsilaukut aamiaissalissa tuoliin. Heidin käsilaukkuvarkaus oli siis poikinut suoria toimenpiteitä. Hieno homma hotellilta, että he ottivat tapauksen vakavasti ja yrittivät tehdä asialle jotain. Hotellin ruokasali on aika vartioimaton paikka ja kuten huomattiin, varkaan oli helppo kävellä sinne suoraan kadulta.
Aamupala oli sama kuin kaikkina muinakin aamuina oli ollut Limassa. Vähän haikeana napostelin suolaisia sipsejä, joissa oli hyvää kastiketta - en vieläkään tiedä mitä nuo sipsit ovat, mutta söin niitä uskollisesti joka aamu. Aamupalan jälkeen suunnistimme kohti Kennedy puistoa, jonka varrella pitäisi olla Metro kauppa - iso ruokakauppa, josta saa mausteita ja alkoholia. Matkalla Metroon, huomasimme paikallisen Stockan. Kävin katselemassa kenkiä ja vaatteita - katsoin myös jos olisin löytänyt jotain kivaa shopattavaa, mutta Cuscon markkinoiden jälkeen oikeastaan mitään tähdellistä ei enää tarvittu.
Metrossa oli oma huone alkoholeille ja kiva myyjätyttö auttoi meitä valitsemaan piscoja. Selitimme mitä tarvitsemme ja hän auttoi ja selitti mitä eroja oli eri piscoilla. Yhden ostimme, jotta sitä voisi maistella "raakana". Se oli kallein ja kuulemma aromaattisin. Sitten ostimme pari pulloa pisco sourin sekoittamista varten. Pullot olivat 500 ml pulloja ja ostimme niitä kaikkiaan 3 kpl. Käsittääksemme Suomeen saa tuoda yli 25 % alkoholia 2 litraa per henkilö. Jätettiin siis varaa muillekin tuliaisille.
Metron jälkeen lähdimme kohti puistoa, mutta kadun kulmassa huomasin kirjakaupan, joten poikkesimme ostamaan Kristinalle omaa espanja-englantioppikirjaa. Kuinka ollakaan kun tulimme hyllyjen väliin, niin suomea kuului nurkan takaa ja tuttuja oli sielläkin kirjaostoksilla. Minä jäin selaamaan keittokirjoja ja myyjä lähti Bengtin kanssa katsomaan My first english -kirjaa. Myyjä oli tavattoman avulias ja kun Bengt oli selittänyt mitä tarvii, hän tiesi tarkalleen mistä pinosta voisi vielä yhden kyseisen kirjan löytää. Kirjan löydettyä hän tuli katsomaan minua ja opasti keittokirjoissa. Hänen suosituksestaan ostin yhden valtavan paksun ja painavan tiiliskiven, mutta kauniilla kuvilla ja hyvillä ohjeilla tehdyn perulaisen keittiön keittokirjan, joka oli palkittu ansioistaan edistää perulaista keittiötä. Kallis, mutta vaivan väärtti - ja laukuissa oli vielä tilaa...
Kuulimme kirjakaupassa, että suklaamuseo on aivan lähellä ja olisi ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Lähdimme siis sinne... Ensin kun tulimme sisään, saimme kupit suklaateetä ja ajatuksia, mitä museossa tehdä. Siellä olisi järjestetty ilmaisia parin tunnin kursseja raakasuklaasta, mutta meillä ei enää ollut paria tuntia tässä vaiheessa. Sen sijaan katselin paikan tuotteet ja tein ostoksia - ostin suklaateetä - sekä maistoimme ja ostimme suklaa-appelsiinipiscoa/likööriä. Söimme myös lounaan, johon kuuluivat suolainen lettu (minulle leipä), makea suklaalettu sekä kahvi, jota Bengt kehui maasta taivaaseen. Sanoi, ettei koskaan ole saanut niin hyvää ja pehmeää kahvia. Minä join tuoremehua, joka oli hyvää myöskin.
Suklaamuseon jälkeen oli aika vaeltaa takaisin hotelliin - ja kylpyyn. Laitoin jacuzziin lämmintä vettä ja vietin vähintään tunnin poreissa ja tuntui kuin olisin puhdistunut matkapölyistä todella syvätehokkaasti. Aivan kuin olisi käynyt saunassa! Sitten puhtaat matkavaatteet, joissa vietetään seuraavat 24 tuntia ja laukut kiinni. Yllätys kyllä matkalaukkuni painoi vain 20 kg vaikka sallittu määrä oli 23. Tungin kaikki ylimääräiset tavarat matkalaukkuun ja jätin vain välttämättömät lentoon liittyvät tarvikkeet käsimatkatavaroihin. Kerrankin matkustan mukavasti ja kevyesti, enkä raahaa montaa pussukkaa lentokoneeseen.
Klo 17 tuli Tino ja bussi noutamaan meitä ja lähdimme Liman ruuhkassa kohti kenttää. Ruuhkasta huolimatta pääsimme ajoissa kentälle, laukut odottivat meitä taas aulassa ja teimme lähtöselvityksen. Sitten kansainvälisten lentojen turvatarkastus ja olimme shopping alueella. Viimeiset solet oli aika tuhlata - niitä ei saa vielä maasta ulos. Vähän lentokenttätuliaisia ja sitten kohti konetta.
KLM lento kohti Amsterdamia lähti suunnilleen ajoissa. Oli Perussa ilta, saimme nopeasti iltapalan lentoemoilta, ja aivan kuin hekin olisivat halunneet päästää meidät nukkumaan, niin ilta sujui tosi nopeasti ja rauhallisesti. Heti kun ruoka oli tarjoiltu, lopetettiin myynti ja ravaaminen. Nukahdin melkein heti ja heräsin 6 tuntia myöhemmin, noin 4-5 aikaan aamuyöstä - tai siis Perun aamuyöstä. Sitten torkuin vielä seuraavat 4 tuntia ja kun aamu koitti koneessa ja meille tarjoiltiin aamiaista, oli yllättävän virkeä olo. Olimme kaikki nukkuneet oikein hyvin olosuhteet huomioiden ja laskeuduimme Amsterdamiin, jossa meitä odotti 5 tunnin odotus.
Päivän fiilis: haikeutta, helpotusta ja tunnetta, että jotain ainutlaatuista on päättymässä
Viimeinen päivä Limassa. Ei kiirettä - lento lähtee vasta illalla. Kaikki on valmiina - ei tarvitse kuin fiilistellä ja katsella viimeiset kerrat ympärilleen, käydä hakemassa ne tärkeät pisco sourin ainekset matkalaukkuun ja nauttia viimeinen perulainen ateria täällä. Meillä ei ollut muita kiinteitä suunnitelmia kuin poiketa ruokakaupassa - halusin ostaa muutamia perulaisen ruokaillan tarvikkeita, jotta saan rakennettua aitoa makua kotona ruokiin, sitten tietysti halusin ostaa mustaa quinoa, jota ei Euroopasta saa sekä katsella maustehyllyjä. Myös piscot olivat ostoslistalla sekä teet ja paketti kahvia vieraille kotona.
Aamiaisella huomasimme, että pöytiin oli tullut metalliset turvaremmit, joilla henkilöstö kiinnitti naisten käsilaukut aamiaissalissa tuoliin. Heidin käsilaukkuvarkaus oli siis poikinut suoria toimenpiteitä. Hieno homma hotellilta, että he ottivat tapauksen vakavasti ja yrittivät tehdä asialle jotain. Hotellin ruokasali on aika vartioimaton paikka ja kuten huomattiin, varkaan oli helppo kävellä sinne suoraan kadulta.
Aamupala oli sama kuin kaikkina muinakin aamuina oli ollut Limassa. Vähän haikeana napostelin suolaisia sipsejä, joissa oli hyvää kastiketta - en vieläkään tiedä mitä nuo sipsit ovat, mutta söin niitä uskollisesti joka aamu. Aamupalan jälkeen suunnistimme kohti Kennedy puistoa, jonka varrella pitäisi olla Metro kauppa - iso ruokakauppa, josta saa mausteita ja alkoholia. Matkalla Metroon, huomasimme paikallisen Stockan. Kävin katselemassa kenkiä ja vaatteita - katsoin myös jos olisin löytänyt jotain kivaa shopattavaa, mutta Cuscon markkinoiden jälkeen oikeastaan mitään tähdellistä ei enää tarvittu.
Metrossa oli oma huone alkoholeille ja kiva myyjätyttö auttoi meitä valitsemaan piscoja. Selitimme mitä tarvitsemme ja hän auttoi ja selitti mitä eroja oli eri piscoilla. Yhden ostimme, jotta sitä voisi maistella "raakana". Se oli kallein ja kuulemma aromaattisin. Sitten ostimme pari pulloa pisco sourin sekoittamista varten. Pullot olivat 500 ml pulloja ja ostimme niitä kaikkiaan 3 kpl. Käsittääksemme Suomeen saa tuoda yli 25 % alkoholia 2 litraa per henkilö. Jätettiin siis varaa muillekin tuliaisille.
Metron jälkeen lähdimme kohti puistoa, mutta kadun kulmassa huomasin kirjakaupan, joten poikkesimme ostamaan Kristinalle omaa espanja-englantioppikirjaa. Kuinka ollakaan kun tulimme hyllyjen väliin, niin suomea kuului nurkan takaa ja tuttuja oli sielläkin kirjaostoksilla. Minä jäin selaamaan keittokirjoja ja myyjä lähti Bengtin kanssa katsomaan My first english -kirjaa. Myyjä oli tavattoman avulias ja kun Bengt oli selittänyt mitä tarvii, hän tiesi tarkalleen mistä pinosta voisi vielä yhden kyseisen kirjan löytää. Kirjan löydettyä hän tuli katsomaan minua ja opasti keittokirjoissa. Hänen suosituksestaan ostin yhden valtavan paksun ja painavan tiiliskiven, mutta kauniilla kuvilla ja hyvillä ohjeilla tehdyn perulaisen keittiön keittokirjan, joka oli palkittu ansioistaan edistää perulaista keittiötä. Kallis, mutta vaivan väärtti - ja laukuissa oli vielä tilaa...
Kuulimme kirjakaupassa, että suklaamuseo on aivan lähellä ja olisi ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Lähdimme siis sinne... Ensin kun tulimme sisään, saimme kupit suklaateetä ja ajatuksia, mitä museossa tehdä. Siellä olisi järjestetty ilmaisia parin tunnin kursseja raakasuklaasta, mutta meillä ei enää ollut paria tuntia tässä vaiheessa. Sen sijaan katselin paikan tuotteet ja tein ostoksia - ostin suklaateetä - sekä maistoimme ja ostimme suklaa-appelsiinipiscoa/likööriä. Söimme myös lounaan, johon kuuluivat suolainen lettu (minulle leipä), makea suklaalettu sekä kahvi, jota Bengt kehui maasta taivaaseen. Sanoi, ettei koskaan ole saanut niin hyvää ja pehmeää kahvia. Minä join tuoremehua, joka oli hyvää myöskin.
Suklaamuseon jälkeen oli aika vaeltaa takaisin hotelliin - ja kylpyyn. Laitoin jacuzziin lämmintä vettä ja vietin vähintään tunnin poreissa ja tuntui kuin olisin puhdistunut matkapölyistä todella syvätehokkaasti. Aivan kuin olisi käynyt saunassa! Sitten puhtaat matkavaatteet, joissa vietetään seuraavat 24 tuntia ja laukut kiinni. Yllätys kyllä matkalaukkuni painoi vain 20 kg vaikka sallittu määrä oli 23. Tungin kaikki ylimääräiset tavarat matkalaukkuun ja jätin vain välttämättömät lentoon liittyvät tarvikkeet käsimatkatavaroihin. Kerrankin matkustan mukavasti ja kevyesti, enkä raahaa montaa pussukkaa lentokoneeseen.
Klo 17 tuli Tino ja bussi noutamaan meitä ja lähdimme Liman ruuhkassa kohti kenttää. Ruuhkasta huolimatta pääsimme ajoissa kentälle, laukut odottivat meitä taas aulassa ja teimme lähtöselvityksen. Sitten kansainvälisten lentojen turvatarkastus ja olimme shopping alueella. Viimeiset solet oli aika tuhlata - niitä ei saa vielä maasta ulos. Vähän lentokenttätuliaisia ja sitten kohti konetta.
KLM lento kohti Amsterdamia lähti suunnilleen ajoissa. Oli Perussa ilta, saimme nopeasti iltapalan lentoemoilta, ja aivan kuin hekin olisivat halunneet päästää meidät nukkumaan, niin ilta sujui tosi nopeasti ja rauhallisesti. Heti kun ruoka oli tarjoiltu, lopetettiin myynti ja ravaaminen. Nukahdin melkein heti ja heräsin 6 tuntia myöhemmin, noin 4-5 aikaan aamuyöstä - tai siis Perun aamuyöstä. Sitten torkuin vielä seuraavat 4 tuntia ja kun aamu koitti koneessa ja meille tarjoiltiin aamiaista, oli yllättävän virkeä olo. Olimme kaikki nukkuneet oikein hyvin olosuhteet huomioiden ja laskeuduimme Amsterdamiin, jossa meitä odotti 5 tunnin odotus.
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
Paluu Limaan ja kaupunkikierros
Keskiviikko 29.10.2014
Päivän fiilis: haikeat askeleet kohti kotia alkavat
On aika jättää hyvästit Cuscolle. Jos nyt summaisin Cuscon, niin siinä olisi elementtejä kauniista vanhasta kaupungista, jossa on pikkukaupunkifiilis vaikka se on toiseksi isoin Perun kaupungeista. Vuoristo on elävä ja rehevä - Cusco ja Pitumarcha eivät vastanneet olleenkaan etukäteistä mielikuvaani Andien vuoristosta. Siellä oli vehreämpää ja kauniimpaa. Myös paikat, joita meille näytettiin kummimatkalla, olivat täällä aivan erilaisia kuin kuivassa Limassa. Tästä jäi oikein positiivinen mielikuva. Ainoa haitta oli todellakin korkeus ja siitä aiheutuneet ongelmat, mutta jos unohtaa itsensä ja päänsä/vatsansa, niin Cusco oli kyllä elämys. En usko, että sinne tulee lähdettyä takaisin, mutta olen iloinen, että kävin siellä ja näin kaiken. Kaupungin, ruuan ja nähtävyyksien lisäksi muistoihin jäävät ihmiset - perulaiset ihmiset ovat varmaan maailman ystävällisin kansa - heitä jää kyllä ikävä!
Oli aika viimeisen aamiaisen ja nautin tällä kertaa kaikista pikku herkuista, joista olin kartellut vatsapöpöjen pelossa. Maistoin eksoottista hedelmää - granadillaa - perulaista passionhedelmää, joka oli näyttänyt kiinnostavalta. Maku oli makea ja siemenet luiskahtelivat mukavasti kurkusta alas - tuli maistettua sekin herkku.
Meillä oli tapaaminen klo 10 aulassa ja siihen mennessä piti pakata, luovuttaa huoneet, maksaa mahdolliset ostokset respaan ja luovuttaa laukut lentokenttäkuljetusta varten. Kaikki tämä tapahtui aikataulussa, joten minulle jäi vielä aikaa juoksennella hoteliin sisäpihalla katsomassa olisiko siellä kuvattavaa, inka-kylpylässä kuvaamassa missä hoidossa olin ollut, kiipesin ylimpään kerrokseen kuvaamaan meidän lähtöä laukkujen kanssa ja sitten painelin vielä ulos kuvaamaan hotellia ja suihkulähdettä - ja kuulin, että vastapäisestä kaupasta saisi edullisia tuliaisia, joten ei kuin sinne ja tuhlaamaan viimeiset kympit, mitä vielä poltteli taskussa. Otimme myös kuvia kavereiden kanssa ulkona ja Johnny Cash eli paikallinen hotellineduskaupppias oli mukana yrittäen vielä saada viimehetken kauppaa aikaan. Sitten olikin aika kiivetä bussiin ja ajella Cuscon lentokentälle.
Laukun menivät edellä ja ne tuotiin meille lähtöaulaan. Opas järjesti meille ryhmäilmoittautumisen ja siinä jonottaessa tutussa paikassa etenimme rauhallisesti kohti lähtöselvitystä. Jostain syystä alueella oli rauhallista - ehkä tähän aikaan päivästä ei ollut kovasti lähtöjä, mutta kaikki meni todella hyvin. Pienen jonottelun jälkeen jätimme laukut ja siirryimme turvatarkastukseen. Heliltä oli jäänyt pari ylimääräistä happipulloja, joten ostin häneltä toisen ja henkäilin sitä lentoa odottaessa. Pullo kiersi niillä, joilla oli ollut päänsärkyä – haimme vähän lisäkuntoa hapesta, mutta kohta ollaan taas tasamaalla – luojan kiitos!
Lento kesti vain reilun tunnin ja sen aikana tarjottiin voileipä ja mehu/kahvi. Kun alkuiltapäivästä laskeuduimme Limaan, oli lounasaika jo sopivasti käsillä. Kun olimme olleet Limassa edellisen kerran, meiltä jäi kaupunkikierros näkemättä uskonnollisen kulkueen takia. Nyt matkatoimisto oli järjestänyt Tinon meille kentälle vastaan ja hänen oli tarkoitus viedä meidät suoraa kaupunkikierrokselle – ei siis hotellia eikä lounasta. Olimme syöneet aamulla 7 aikoihin, napanneet koneessa yhden pikkuleivän, joten väki oli hieman nälkäinen. Mutta viimeinen retkipäivä – mitä sitä ei tekisi nähtävyyksien eteen!
Laukut bussissa, iso bussi mutkitellen pitkin Liman katuja ja kohti ensimmäistä kohdetta – arkeologisia kaivauksia lähellä San Isidron asuinaluetta - Huaca Huallamarcan kaivauksia. Merkittävä näillä kaivauksilla on, että täältä on löydetty useita erilaisia muumioita, joista osa on haudattu inkojen tapaan sikiöasentoon, liinoilla peitettynä ja naamio kasvoillaan, osa muumioista taas on haudattu espanjanlaisten tulon jälkeen vaakatasoon. Tosin espanjalaiset kielsivät alkuperäiskansojen muumioinnin, mutta alueella oli muutamia nukeilla kuvattuja hautausasentoja. Itse kohde oli aika pieni, mutta kylläkin ihan vaikuttava. Nyt kun olimme merenpinnantasolla, olisi luullut, että hengittäminen olisi helppoa ja voisimme vaikka juosten kipaista kukkulan huipulle, mutta toisin kävi. Osa kertoi olevansa oikein hyvissä voimissa, kun pystyi taas hengittämään, mutta minulla kukkulan nousu otti keuhkoihin ja haukoin ilmaa kuin kala kuivalla maalla. Ei ole helppo palata maanpinnallekaan.
Kaivauksilta lähdimme kohti hallinnollista keskustaa ja vanhaa Plaza Mayoria, jossa näimme kaupungintalon, arkkipiispan palatsin kauniine hallintorakennuksineen, suihkulähteen ja aukion, jonka varrella oli useita erittäin vanhoja ja kauniita espanjalaisten hallitsijoiden aikaisia taloja. Kävelimme myös ostoskujalla ja menimme läpi vanhan postitalon, jossa oli nykyään eräänlainen markkina. Ilta alkoi jo hämärtyä, mutta kävimme myös tutustumassa vanhaan katedraaliin. Kirkossa löytyy mm. vanhoja tauluja, kauniita alttaritauluja, sekä tietysti Pizarron hauta.
Loppuhuipennuksena oli ehkä vahdinvaihto, jonka onnistuimme näkemään kaupungintalon edessä. Seremonia oli lyhyt, mutta vaikuttavan jäykkäkoipisesti sotilaat vahtia vaihtoivat. Sitten olikin aika mennä bussiin ja lähteä kohti hotellia. Olimme noin 6 km päässä hotellista ja kello oli noin 5-6 välillä – pahin ruuhka-aika. Arviolta puolentoista tunnin kulutta olisimme hotellissa. Liman ruuhkat ovat aivan mahdottomat, joten olisimme kävelleet nopeammin, mutta istuimme siis laiskoina ja nälkäisinä bussissa ja kyselimme ajankuluksi Tinolta kaikkea mahdollista politiikasta ja koulusysteemeistä arkipäivän asioihin kuten eläkkeisiin ja toimeentuloon.
Hotellissa saimme laukut ja meille jaettiin huoneet – viimeinen ilta Perussa! - ja millainen ilta!
Tällä kertaa Bengtillä ja minulla oli tuuria – saimme suiten eli ison, tilavan ja ylellisen huoneen/sviitin – olikohan heiltä tavalliset huoneet loppu, mutta ei valiteta! Kun astuimme sisään huoneeseen, siinä oli iso ja leveä sänky, olohuone, jossa oli sohvat ja useita istumapaikkoja, pieni keittiö, jossa oli jääkaappi, uuni, kahvinkeitin, jääpala-astia, ym. Mutta varsinainen yllätys olikin kylppärissä. Sen lisäksi että se oli iso ja tilava ja siinä oli kiva sadesuihku – siinä oli iso jacuzzi! Tahtoo niiiiin kylpyyn!
Seinänaapurimme kävivät katsomassa jacuzziamme ja ehdotuksia allasbileistä alkoi tulla...
Tosin, kello oli niin paljon ja kaikilla oli niin nälkä, että heti kun olimme henkäilleet vähän aikaa ihmetyksestä ja levittäneet laukut vähän sohville, oli aika lähteä syömään. Olimme kuulleet Pauliinalta lähellä hotellia olevasta paikasta, jossa olisi hyvää ruokaa. Lähdimme alas lobbyyn ja löysimme kasan meikäläisiä odottamassa syömään lähtöä. Lähes kaikki olivat lähdössä – ja samaan paikkaa, joten lyöttäydyimme seuraan. Paikka oli lähellä ja koska meitä meni sinne liki parikymmentä henkeä, niin eihän meille löytynyt ruokapöytää salinpuolelta, mutta valloitimme baarin ja pojat rakensivat meille pienillä pöydillä ja tuoleilla paikan, joihin pääsimme asettumaan. Sitten ei muuta kuin ensimmäiset pisco sourit käteen ja rauhoittumaan viimeiselle aterialle ennen kotiinlähtöä.
Siellä oli sharing-menu eli pysyimme ottamaan muutamaa eri ruokaa, jotka sitten jaoimme, jotta saatiin maistettua mahdollisimman montaa eri lajia. Jaoimme Bengtin kanssa tulisia ja mausteisia kananpaloja, grillattuja miekkavalasta ja pitkästä aikaa ihanan napakoita kasviksia – niitä olin vältellyt vuoristossa, mutta nyt söin annoksen ihan herkkuna. Paikallista olutta, kivaa juttuseuraa – jälkiruuat… Siinä turistessa viimeinen iltamme kului siivillä ja oli taas aika palata hotelliin, levätä ja valmistautua kotiinlähtöön.
Päivän fiilis: haikeat askeleet kohti kotia alkavat
On aika jättää hyvästit Cuscolle. Jos nyt summaisin Cuscon, niin siinä olisi elementtejä kauniista vanhasta kaupungista, jossa on pikkukaupunkifiilis vaikka se on toiseksi isoin Perun kaupungeista. Vuoristo on elävä ja rehevä - Cusco ja Pitumarcha eivät vastanneet olleenkaan etukäteistä mielikuvaani Andien vuoristosta. Siellä oli vehreämpää ja kauniimpaa. Myös paikat, joita meille näytettiin kummimatkalla, olivat täällä aivan erilaisia kuin kuivassa Limassa. Tästä jäi oikein positiivinen mielikuva. Ainoa haitta oli todellakin korkeus ja siitä aiheutuneet ongelmat, mutta jos unohtaa itsensä ja päänsä/vatsansa, niin Cusco oli kyllä elämys. En usko, että sinne tulee lähdettyä takaisin, mutta olen iloinen, että kävin siellä ja näin kaiken. Kaupungin, ruuan ja nähtävyyksien lisäksi muistoihin jäävät ihmiset - perulaiset ihmiset ovat varmaan maailman ystävällisin kansa - heitä jää kyllä ikävä!
Oli aika viimeisen aamiaisen ja nautin tällä kertaa kaikista pikku herkuista, joista olin kartellut vatsapöpöjen pelossa. Maistoin eksoottista hedelmää - granadillaa - perulaista passionhedelmää, joka oli näyttänyt kiinnostavalta. Maku oli makea ja siemenet luiskahtelivat mukavasti kurkusta alas - tuli maistettua sekin herkku.
Meillä oli tapaaminen klo 10 aulassa ja siihen mennessä piti pakata, luovuttaa huoneet, maksaa mahdolliset ostokset respaan ja luovuttaa laukut lentokenttäkuljetusta varten. Kaikki tämä tapahtui aikataulussa, joten minulle jäi vielä aikaa juoksennella hoteliin sisäpihalla katsomassa olisiko siellä kuvattavaa, inka-kylpylässä kuvaamassa missä hoidossa olin ollut, kiipesin ylimpään kerrokseen kuvaamaan meidän lähtöä laukkujen kanssa ja sitten painelin vielä ulos kuvaamaan hotellia ja suihkulähdettä - ja kuulin, että vastapäisestä kaupasta saisi edullisia tuliaisia, joten ei kuin sinne ja tuhlaamaan viimeiset kympit, mitä vielä poltteli taskussa. Otimme myös kuvia kavereiden kanssa ulkona ja Johnny Cash eli paikallinen hotellineduskaupppias oli mukana yrittäen vielä saada viimehetken kauppaa aikaan. Sitten olikin aika kiivetä bussiin ja ajella Cuscon lentokentälle.
Laukun menivät edellä ja ne tuotiin meille lähtöaulaan. Opas järjesti meille ryhmäilmoittautumisen ja siinä jonottaessa tutussa paikassa etenimme rauhallisesti kohti lähtöselvitystä. Jostain syystä alueella oli rauhallista - ehkä tähän aikaan päivästä ei ollut kovasti lähtöjä, mutta kaikki meni todella hyvin. Pienen jonottelun jälkeen jätimme laukut ja siirryimme turvatarkastukseen. Heliltä oli jäänyt pari ylimääräistä happipulloja, joten ostin häneltä toisen ja henkäilin sitä lentoa odottaessa. Pullo kiersi niillä, joilla oli ollut päänsärkyä – haimme vähän lisäkuntoa hapesta, mutta kohta ollaan taas tasamaalla – luojan kiitos!
Lento kesti vain reilun tunnin ja sen aikana tarjottiin voileipä ja mehu/kahvi. Kun alkuiltapäivästä laskeuduimme Limaan, oli lounasaika jo sopivasti käsillä. Kun olimme olleet Limassa edellisen kerran, meiltä jäi kaupunkikierros näkemättä uskonnollisen kulkueen takia. Nyt matkatoimisto oli järjestänyt Tinon meille kentälle vastaan ja hänen oli tarkoitus viedä meidät suoraa kaupunkikierrokselle – ei siis hotellia eikä lounasta. Olimme syöneet aamulla 7 aikoihin, napanneet koneessa yhden pikkuleivän, joten väki oli hieman nälkäinen. Mutta viimeinen retkipäivä – mitä sitä ei tekisi nähtävyyksien eteen!
Laukut bussissa, iso bussi mutkitellen pitkin Liman katuja ja kohti ensimmäistä kohdetta – arkeologisia kaivauksia lähellä San Isidron asuinaluetta - Huaca Huallamarcan kaivauksia. Merkittävä näillä kaivauksilla on, että täältä on löydetty useita erilaisia muumioita, joista osa on haudattu inkojen tapaan sikiöasentoon, liinoilla peitettynä ja naamio kasvoillaan, osa muumioista taas on haudattu espanjanlaisten tulon jälkeen vaakatasoon. Tosin espanjalaiset kielsivät alkuperäiskansojen muumioinnin, mutta alueella oli muutamia nukeilla kuvattuja hautausasentoja. Itse kohde oli aika pieni, mutta kylläkin ihan vaikuttava. Nyt kun olimme merenpinnantasolla, olisi luullut, että hengittäminen olisi helppoa ja voisimme vaikka juosten kipaista kukkulan huipulle, mutta toisin kävi. Osa kertoi olevansa oikein hyvissä voimissa, kun pystyi taas hengittämään, mutta minulla kukkulan nousu otti keuhkoihin ja haukoin ilmaa kuin kala kuivalla maalla. Ei ole helppo palata maanpinnallekaan.
Kaivauksilta lähdimme kohti hallinnollista keskustaa ja vanhaa Plaza Mayoria, jossa näimme kaupungintalon, arkkipiispan palatsin kauniine hallintorakennuksineen, suihkulähteen ja aukion, jonka varrella oli useita erittäin vanhoja ja kauniita espanjalaisten hallitsijoiden aikaisia taloja. Kävelimme myös ostoskujalla ja menimme läpi vanhan postitalon, jossa oli nykyään eräänlainen markkina. Ilta alkoi jo hämärtyä, mutta kävimme myös tutustumassa vanhaan katedraaliin. Kirkossa löytyy mm. vanhoja tauluja, kauniita alttaritauluja, sekä tietysti Pizarron hauta.
Loppuhuipennuksena oli ehkä vahdinvaihto, jonka onnistuimme näkemään kaupungintalon edessä. Seremonia oli lyhyt, mutta vaikuttavan jäykkäkoipisesti sotilaat vahtia vaihtoivat. Sitten olikin aika mennä bussiin ja lähteä kohti hotellia. Olimme noin 6 km päässä hotellista ja kello oli noin 5-6 välillä – pahin ruuhka-aika. Arviolta puolentoista tunnin kulutta olisimme hotellissa. Liman ruuhkat ovat aivan mahdottomat, joten olisimme kävelleet nopeammin, mutta istuimme siis laiskoina ja nälkäisinä bussissa ja kyselimme ajankuluksi Tinolta kaikkea mahdollista politiikasta ja koulusysteemeistä arkipäivän asioihin kuten eläkkeisiin ja toimeentuloon.
Hotellissa saimme laukut ja meille jaettiin huoneet – viimeinen ilta Perussa! - ja millainen ilta!
Tällä kertaa Bengtillä ja minulla oli tuuria – saimme suiten eli ison, tilavan ja ylellisen huoneen/sviitin – olikohan heiltä tavalliset huoneet loppu, mutta ei valiteta! Kun astuimme sisään huoneeseen, siinä oli iso ja leveä sänky, olohuone, jossa oli sohvat ja useita istumapaikkoja, pieni keittiö, jossa oli jääkaappi, uuni, kahvinkeitin, jääpala-astia, ym. Mutta varsinainen yllätys olikin kylppärissä. Sen lisäksi että se oli iso ja tilava ja siinä oli kiva sadesuihku – siinä oli iso jacuzzi! Tahtoo niiiiin kylpyyn!
Seinänaapurimme kävivät katsomassa jacuzziamme ja ehdotuksia allasbileistä alkoi tulla...
Tosin, kello oli niin paljon ja kaikilla oli niin nälkä, että heti kun olimme henkäilleet vähän aikaa ihmetyksestä ja levittäneet laukut vähän sohville, oli aika lähteä syömään. Olimme kuulleet Pauliinalta lähellä hotellia olevasta paikasta, jossa olisi hyvää ruokaa. Lähdimme alas lobbyyn ja löysimme kasan meikäläisiä odottamassa syömään lähtöä. Lähes kaikki olivat lähdössä – ja samaan paikkaa, joten lyöttäydyimme seuraan. Paikka oli lähellä ja koska meitä meni sinne liki parikymmentä henkeä, niin eihän meille löytynyt ruokapöytää salinpuolelta, mutta valloitimme baarin ja pojat rakensivat meille pienillä pöydillä ja tuoleilla paikan, joihin pääsimme asettumaan. Sitten ei muuta kuin ensimmäiset pisco sourit käteen ja rauhoittumaan viimeiselle aterialle ennen kotiinlähtöä.
Siellä oli sharing-menu eli pysyimme ottamaan muutamaa eri ruokaa, jotka sitten jaoimme, jotta saatiin maistettua mahdollisimman montaa eri lajia. Jaoimme Bengtin kanssa tulisia ja mausteisia kananpaloja, grillattuja miekkavalasta ja pitkästä aikaa ihanan napakoita kasviksia – niitä olin vältellyt vuoristossa, mutta nyt söin annoksen ihan herkkuna. Paikallista olutta, kivaa juttuseuraa – jälkiruuat… Siinä turistessa viimeinen iltamme kului siivillä ja oli taas aika palata hotelliin, levätä ja valmistautua kotiinlähtöön.
tiistai 28. lokakuuta 2014
Retki Pyhään laaksoon
Tiistai 28.10.2014
Päivän fiilis: kiireetön retki mainiolla lounaalla, lisänä viimeinen illallinen
Aamu alkoi kerrankin kiireettömästi, vaikka lähdimme retkelle. Paluu Cuscoon on saanut taas vähän hengästymään, mutta olo on heikko muutenkin, johtuen varmaan antibiooteista, joita olen syönyt vatsan takia. Mutta aamu on kaunis ja pakkaudumme bussiin ja lähdemme viimeiselle retkelle katsomaan inkojen Pyhää laaksoa, jossa tutustumme Ollantaytamboon, joka oli aikoinaan yksi inkojen uskonnollisista ja sotilaallisista keskuksista. Ollantaytamboa ympäröivät vehreät viljelmät ja se onkin tärkeä maissinviljelyn keskus.
Näemme kauniita maisemia ja vuoria, vuoria, joka puolella. Vuoret ovat niin kauniita, niitä voisi kuvata ja katsella loputtomiin. Näemme myös muutaman lumihuippuisen vuoren ja kuvaamme niitä innoissamme, ihan kuin lunta ei olisi Suomessa nähty, mutta täytyy sanoa, että lumi vuorenhuipussa on kyllä kutkuttavan eksoottinen näky.
Pysähdymme kuvaukselliselle paikalle, jossa muutama nainen myy omia käsitöitään. Levähdyspaikalta on mahtavat näkymät laaksoon ja saamme pitää pikkutauon ja kuvailla laakso ja vuoria ja hieroa kauppoja. Huomioni kiintyi kauniiseen siniseen posliiniseen tuulikelloon, jota en sitten saanut laskettua käsistäni, vaan siitä se lähti kotiin tuliaiseksi. Laitan tuulikellon kilisemään kotona ja muistelen avaria vuoria.
Oppaamme vei meidät käymään myös Pisacin intiaanimarkkinoilla, jotka ovat kuuluisat kauniista käsitöistään. Ensin hän vei meidät tutustumaan mikä erottaa oikean baby alpakan ja mikä on tekokuitua. Olimme käsityömyymälässä ja omistaja kertoi meille sekä kudonnasta että lankoista ja varoitteli ostamasta "halpaa" akryyliä aitona alpakkana. Käynti oli varsin opettavainen, vaikka olimme käyneet jo pari kertaa kuulemassa samantyyppisen puheen aitoja vaatteita myyvässä liikkeessä. Tämän jälkeen tutustuimme kylän todella vanhaan kiviuuniin, jolla voitiin leipoa niin pizzoja kuin empanadoja. Empanadat ovat pikku suolaisia leivoksia ja ne maksoivat vain pari solea, joten niitä maistamaan.
Seuraava kohde oli tutustua kylän hopealiikkeeseen. Opas vei meidät jalokivikauppaan, jossa meille kerrottiin paikallisesta hopeasta ja opastettiin tunnistamaan hopea jäljitelmistä. Ei oikein onnistunut. Yritimme arvailla milloin kyseessä olisi aito tavara ja milloin jäljennös, mutta kun ei tunne hopean ominaisuuksia, niin väärin meno, mutta opettavaista se oli. Nyt opin, että hopea taipuu ja sen tunnistaa joustavuudesta, mutta ei välttämättä painosta. Jotenkin luulin, että hopea painaa enemmän kuin epäaito, mutta hopea oli aika kevyttä. Ja tietysti sitten hyvät myyjät aloittivat kaupanteon. Aluksi oli tarkoitus vain katsella koruja, ja sitten ehkä miettiä kolibrikaulaketjulleni pariksi korviksia. Mutta ennen kuin huomasinkaan, olimme neuvottelemassa parista setistä korviksia, uudesta kaulakorusta ja Bengt osti vielä pojilleen joululahjat samaisesta kaupasta. Luottokortilla maksaminen ei ole Perussa halpaa, mutta niin Visa vingahti ja mukaan lähti kasa hopeaa kotiin viemiseksi. Muuhun osaa intiaanimarkkinoita ei sitten ehtinyt tutustua, koska oli aika mennä bussiin ja jatkaa matkaa. Markkinat kyllä vaikuttivat aika isoilta, ja siellä olisi varmaan ollut vaikka mitä löydettävää...
Saavuimme pieneen Ollantaytamboon, jossa tarkoitus oli kiipeillä raunioilla ja kiivetä terasseille katsomaan laaksoon. Paikalla puhalsi tosi kova tuuli, joka lennätti hiekkaa silmiin ja hattu ei pysynyt päässä. Oppaamme vei meidät ensimmäiselle tasanteelle ja istuimme kivillä ja kuuntelimme paikan historiaa. Jostain syystä nousu tasanteelle otti minulla tosi pahasti keuhkoihin, joten kun opastuokion jälkeen jakauduimme niihin, jotka jaksoivat ja halusivat kiivetä ylös terassia ja niihin, jotka laskeutuivat alas katsomaan muita raunioita, niin jäin jälkijoukkoihin ja kuvailin kukkia rinteellä, laskeuduin alas tutkimaan vesielementtejä ja talojen raunioita. Oli hyvä myös pitää pieni juomatauko ja käydä vessassa. Opas oli kanssamme alhaalla kertoillen inka-ajasta, jolloin paikalla oli sodittu, ja näytti rinteissä olevia varastoja. Tästä kohteesta pääsee myös 4 päivän Inka Trailille, jos haluaa lähteä vaeltamaan kohti Machu Picchua.
Kun muut tulivat alas terasseilta/rinteiltä, oli aika lähteä lounaalle.
Lähdimme bussilla ajamaan kohti lounaspaikkaamme, joka oli vihreä ja viihtyisä isohko ranchimainen ravintola, jossa oli seisovat pöydät, viihdykkeenä laamoja, alpakoita ja vikunjoita sekä papukaijoja. Matkalla sattui pieni onnettomuus, kun päätieltä bussi lähti kääntymään hitaasti vasemmalle kapealle kujalle, joka johti maatilalle, kuuluin perästä kolahdus ja kaikki kääntyivät katsomaan. Pieni mopotaksi oli ajanut peräämme. Mies ei ollut varmaan huomannut bussin hiljentämistä ja kääntymistä vaan kolahti mopoautollansa suorana peräämme. Onneksi meillä oli hoitajia autossa, joten sairaanhoitaja kävi katsomassa miehen vammat, jotka olivat enemmän kolhuja ja vaatteet rikki, kuin vakavia vammoja. Bussista hajosi perävalot ja varmaan miehen mopotaksi kärsi peltivahinkoja. Pyörä nostettiin pystyyn ja miehen tarkistuksen jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa lounaalle.
Paikka oli aivan ihana ja rauhallinen. Puisto oli kaunis, pieniä pöytärykelmiä sijoiteltuna huvimajamaiseen ilmapiiriin, lintuja ja eläimiä. Alkuruokapöydässä oli salaatteja ja keittoa. Söin quinoakeittoa ja salaattia, mutta jätin raskaan lämpimän ruuan väliin, sillä jälkiruokapöydässä oli useita eri kakkuja ja niitä kaikki piti jaksaa maistaa. Ruoka on edelleen aivan ihanaa Perussa. Valkotakkiset kokit ja tarjoilijat liikkuivat rauhallisesti tarjoillen ja ilmapiiri oli aivan muusta maailmasta.
Ruuan jälkeen kävimme kuvaamassa eläimiä, jotka olivat jo viety ruokailun aikana sivummalle. Varsinainen papukaijashow ja eläinshow olivat varmaan olleet ennen meidän saapumistamme, sillä ruokailumme aikana alkoi paikka vähän tyhjenemään. Mutta sain kuin sainkin ensimmäiset kuvat vikunjoista, jotka ovat pienimpiä kuin laamat ja alpakat ja niitä näkee harvemmin. Sain myöskin kuvattu kolibria, joka pörräsi aivan ruokapöytämme lähellä kukkapuskassa imien mettä.
Sitten alkoikin paluumatka takaisin Cuscoon. Sinne oli noin puolentoistatunnin paluumatka (n. 60 km) ja otin oppaan etupenkin haltuuni, sillä halusinkuvat vuoria vielä kerran ennen paluuta Limaan. Paikka olikin hurjempi kuin olin luullut. Kari oli istunut ja kuvaillut siinä lähes koko tulomatkan, mutta paluumatkalle lähdettiin pois päätieltä kiertämään hurjaa vuoristotietä, joka oli mahtava mutkittelevat kapea tie yli huippujen ja jonka reunoilla avautui koko alueen maalaismaisema. Näimme härkävaljakoiden vetämiä aurausryhmiä, jotka kyntivät maata, ihmisiä arkipuuhissaan omilla maatiloillaan, lapsia ja eläimiä pitkin tien vartta sekä erilaisia vuoria, joka puolella. Pilvet olivat välillä synkkänä, kun jossain päin vuoristoa satoi, mutta taas välillä auringonpaisteessa. Ja lumihuippuvuoret tulivat näin lähemmäksi kuin päätiellä, mitä pitkin olimme paikkaan tulleet. Bussikuski ajoi aivan hurjaa vauhtia ja koska istuin auton nokassa suunnilleen etupyörän kohdalla, tuntui välillä, että istuin työntyy ulos tieltä ja ulos rotkoon, niin lähellä olin tienreunoja. Pari kertaa oli paras vaan olla katsomatta.
Sitten Cusco lähestyikin ja pääsimme turvallisesti hotelliin. Pauliina oli laittanut viestiä moskiitonpuremista päivällä retken aikana ja olin vastannut, että puremat ovat aika pahat, joten kun tulimme hotellille, oli aika käydä näyttämässä kinttuja Pauliinalle, meidän epäviralliselle eksoottisten puremien asiantuntijalle, joka järjesti hotellin kanssa lääkärin paikalle. Puremat olivat tulehtuneet ja näyttivät paikoitellen aika pahoilta. Olin laittanut niihin neoamiseptiä ja yrittänyt desinfioida sekä laittaa pureman jälkeen laitettavaa voidetta, mutta se ei ollut auttanut. Sama tuttu lääkäri tuli tapaamaan minua hotellihuoneeseen ja tutki jalat, kyseli massusta, joko se on parantunut, otti verenpaineet ja happisaturaation. Olin käynyt ottamassa happea retken jälkeen hotellin aulassa, kun olin aivan ilmat pihalla ja hengittäminen oli jälleen vaikeaa. Moskiitonpuremiin sain kortisonia, antibioottia ja antihistamiinia - eli kolmea pilleriä suun kautta - Perussa ei paljon käytetä voiteita?
19 aikaan oli kokoontuminen hotellin aulaan, josta meidät vietiin bussilla keskusaukiolle. Sieltä kävelimme pikku matkan kohti ravintolaa, jossa meillä oli illallinen. Laitoin viimeisen illallisen kunniaksi mekon päälle, mutta kintut olivat kyllä aika kamalat - onneksi kukaan ei tainnut huomata niitä hämärässä illassa. Saavuimme isohkoon ravintolaa, jossa pitkä pöytä odotti meitä. Istuimme ja saimme piscot ja siitä se ilta taas lähti mukavasti liikkeelle. Aivan mahtavat seisovat pöydät! Alkupalapöytiä oli kaksi, joista löytyi salaatteja ja erilaisia pieniä annoksia, toinen toistaa parempia kasviksia, kalaa chevichen muodossa - löytyi myös sushipöytä, mutta pidin katseeni paikallisissa herkuissa. Lämmin ruoka oli omalla pöydällä, mutta jätin sen taas tälläkin kertaa väliin, sillä kävin hakemassa salaattipöydästä kaksi kertaa, enkä kuitenkaan saanut maistettua kaikkia kivoja annoksia, mitä siellä oli tarjolla. Jälkiruokapöytä oli iso - samaan tapaan kuin ensimmäisellä kerralla Limassa, rannalla, mistä otin kuviakin. Oli kakkuja, hyytelöitä, hedelmäsalaattia, kastikkeita, leivoksia, pikku suklaa-annoskuppeja ja vaikka mitä. Jälkiruokiin kyllä santsataan täällä myös. Ne ovat kauniita, pieniä ja makeita.
Ruokailun aikana meille esitti paikallista musiikkia 4 miehen panhuilu-bändi. Välillä lavalla kävi myös esiintymässä kahden naisen ja miehen tanssiryhmä, joka tanssi 1-2 kansantanssia ja poistui aina välillä vaihtamaan vaatteita. Miehet olivat oikein hyviä soittajia ja kun he kävivät myymässä omaa levyään, ostin yhden levyn heiltä. Saamme soitella sitä kotona Perun muistoksi.
Aika mennä nukkumaan ja valmistautua pikku hiljaa palaamaan Limaan.
Päivän fiilis: kiireetön retki mainiolla lounaalla, lisänä viimeinen illallinen
Aamu alkoi kerrankin kiireettömästi, vaikka lähdimme retkelle. Paluu Cuscoon on saanut taas vähän hengästymään, mutta olo on heikko muutenkin, johtuen varmaan antibiooteista, joita olen syönyt vatsan takia. Mutta aamu on kaunis ja pakkaudumme bussiin ja lähdemme viimeiselle retkelle katsomaan inkojen Pyhää laaksoa, jossa tutustumme Ollantaytamboon, joka oli aikoinaan yksi inkojen uskonnollisista ja sotilaallisista keskuksista. Ollantaytamboa ympäröivät vehreät viljelmät ja se onkin tärkeä maissinviljelyn keskus.
Näemme kauniita maisemia ja vuoria, vuoria, joka puolella. Vuoret ovat niin kauniita, niitä voisi kuvata ja katsella loputtomiin. Näemme myös muutaman lumihuippuisen vuoren ja kuvaamme niitä innoissamme, ihan kuin lunta ei olisi Suomessa nähty, mutta täytyy sanoa, että lumi vuorenhuipussa on kyllä kutkuttavan eksoottinen näky.
Pysähdymme kuvaukselliselle paikalle, jossa muutama nainen myy omia käsitöitään. Levähdyspaikalta on mahtavat näkymät laaksoon ja saamme pitää pikkutauon ja kuvailla laakso ja vuoria ja hieroa kauppoja. Huomioni kiintyi kauniiseen siniseen posliiniseen tuulikelloon, jota en sitten saanut laskettua käsistäni, vaan siitä se lähti kotiin tuliaiseksi. Laitan tuulikellon kilisemään kotona ja muistelen avaria vuoria.
Oppaamme vei meidät käymään myös Pisacin intiaanimarkkinoilla, jotka ovat kuuluisat kauniista käsitöistään. Ensin hän vei meidät tutustumaan mikä erottaa oikean baby alpakan ja mikä on tekokuitua. Olimme käsityömyymälässä ja omistaja kertoi meille sekä kudonnasta että lankoista ja varoitteli ostamasta "halpaa" akryyliä aitona alpakkana. Käynti oli varsin opettavainen, vaikka olimme käyneet jo pari kertaa kuulemassa samantyyppisen puheen aitoja vaatteita myyvässä liikkeessä. Tämän jälkeen tutustuimme kylän todella vanhaan kiviuuniin, jolla voitiin leipoa niin pizzoja kuin empanadoja. Empanadat ovat pikku suolaisia leivoksia ja ne maksoivat vain pari solea, joten niitä maistamaan.
Seuraava kohde oli tutustua kylän hopealiikkeeseen. Opas vei meidät jalokivikauppaan, jossa meille kerrottiin paikallisesta hopeasta ja opastettiin tunnistamaan hopea jäljitelmistä. Ei oikein onnistunut. Yritimme arvailla milloin kyseessä olisi aito tavara ja milloin jäljennös, mutta kun ei tunne hopean ominaisuuksia, niin väärin meno, mutta opettavaista se oli. Nyt opin, että hopea taipuu ja sen tunnistaa joustavuudesta, mutta ei välttämättä painosta. Jotenkin luulin, että hopea painaa enemmän kuin epäaito, mutta hopea oli aika kevyttä. Ja tietysti sitten hyvät myyjät aloittivat kaupanteon. Aluksi oli tarkoitus vain katsella koruja, ja sitten ehkä miettiä kolibrikaulaketjulleni pariksi korviksia. Mutta ennen kuin huomasinkaan, olimme neuvottelemassa parista setistä korviksia, uudesta kaulakorusta ja Bengt osti vielä pojilleen joululahjat samaisesta kaupasta. Luottokortilla maksaminen ei ole Perussa halpaa, mutta niin Visa vingahti ja mukaan lähti kasa hopeaa kotiin viemiseksi. Muuhun osaa intiaanimarkkinoita ei sitten ehtinyt tutustua, koska oli aika mennä bussiin ja jatkaa matkaa. Markkinat kyllä vaikuttivat aika isoilta, ja siellä olisi varmaan ollut vaikka mitä löydettävää...
Saavuimme pieneen Ollantaytamboon, jossa tarkoitus oli kiipeillä raunioilla ja kiivetä terasseille katsomaan laaksoon. Paikalla puhalsi tosi kova tuuli, joka lennätti hiekkaa silmiin ja hattu ei pysynyt päässä. Oppaamme vei meidät ensimmäiselle tasanteelle ja istuimme kivillä ja kuuntelimme paikan historiaa. Jostain syystä nousu tasanteelle otti minulla tosi pahasti keuhkoihin, joten kun opastuokion jälkeen jakauduimme niihin, jotka jaksoivat ja halusivat kiivetä ylös terassia ja niihin, jotka laskeutuivat alas katsomaan muita raunioita, niin jäin jälkijoukkoihin ja kuvailin kukkia rinteellä, laskeuduin alas tutkimaan vesielementtejä ja talojen raunioita. Oli hyvä myös pitää pieni juomatauko ja käydä vessassa. Opas oli kanssamme alhaalla kertoillen inka-ajasta, jolloin paikalla oli sodittu, ja näytti rinteissä olevia varastoja. Tästä kohteesta pääsee myös 4 päivän Inka Trailille, jos haluaa lähteä vaeltamaan kohti Machu Picchua.
Kun muut tulivat alas terasseilta/rinteiltä, oli aika lähteä lounaalle.
Lähdimme bussilla ajamaan kohti lounaspaikkaamme, joka oli vihreä ja viihtyisä isohko ranchimainen ravintola, jossa oli seisovat pöydät, viihdykkeenä laamoja, alpakoita ja vikunjoita sekä papukaijoja. Matkalla sattui pieni onnettomuus, kun päätieltä bussi lähti kääntymään hitaasti vasemmalle kapealle kujalle, joka johti maatilalle, kuuluin perästä kolahdus ja kaikki kääntyivät katsomaan. Pieni mopotaksi oli ajanut peräämme. Mies ei ollut varmaan huomannut bussin hiljentämistä ja kääntymistä vaan kolahti mopoautollansa suorana peräämme. Onneksi meillä oli hoitajia autossa, joten sairaanhoitaja kävi katsomassa miehen vammat, jotka olivat enemmän kolhuja ja vaatteet rikki, kuin vakavia vammoja. Bussista hajosi perävalot ja varmaan miehen mopotaksi kärsi peltivahinkoja. Pyörä nostettiin pystyyn ja miehen tarkistuksen jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa lounaalle.
Paikka oli aivan ihana ja rauhallinen. Puisto oli kaunis, pieniä pöytärykelmiä sijoiteltuna huvimajamaiseen ilmapiiriin, lintuja ja eläimiä. Alkuruokapöydässä oli salaatteja ja keittoa. Söin quinoakeittoa ja salaattia, mutta jätin raskaan lämpimän ruuan väliin, sillä jälkiruokapöydässä oli useita eri kakkuja ja niitä kaikki piti jaksaa maistaa. Ruoka on edelleen aivan ihanaa Perussa. Valkotakkiset kokit ja tarjoilijat liikkuivat rauhallisesti tarjoillen ja ilmapiiri oli aivan muusta maailmasta.
Ruuan jälkeen kävimme kuvaamassa eläimiä, jotka olivat jo viety ruokailun aikana sivummalle. Varsinainen papukaijashow ja eläinshow olivat varmaan olleet ennen meidän saapumistamme, sillä ruokailumme aikana alkoi paikka vähän tyhjenemään. Mutta sain kuin sainkin ensimmäiset kuvat vikunjoista, jotka ovat pienimpiä kuin laamat ja alpakat ja niitä näkee harvemmin. Sain myöskin kuvattu kolibria, joka pörräsi aivan ruokapöytämme lähellä kukkapuskassa imien mettä.
Sitten alkoikin paluumatka takaisin Cuscoon. Sinne oli noin puolentoistatunnin paluumatka (n. 60 km) ja otin oppaan etupenkin haltuuni, sillä halusinkuvat vuoria vielä kerran ennen paluuta Limaan. Paikka olikin hurjempi kuin olin luullut. Kari oli istunut ja kuvaillut siinä lähes koko tulomatkan, mutta paluumatkalle lähdettiin pois päätieltä kiertämään hurjaa vuoristotietä, joka oli mahtava mutkittelevat kapea tie yli huippujen ja jonka reunoilla avautui koko alueen maalaismaisema. Näimme härkävaljakoiden vetämiä aurausryhmiä, jotka kyntivät maata, ihmisiä arkipuuhissaan omilla maatiloillaan, lapsia ja eläimiä pitkin tien vartta sekä erilaisia vuoria, joka puolella. Pilvet olivat välillä synkkänä, kun jossain päin vuoristoa satoi, mutta taas välillä auringonpaisteessa. Ja lumihuippuvuoret tulivat näin lähemmäksi kuin päätiellä, mitä pitkin olimme paikkaan tulleet. Bussikuski ajoi aivan hurjaa vauhtia ja koska istuin auton nokassa suunnilleen etupyörän kohdalla, tuntui välillä, että istuin työntyy ulos tieltä ja ulos rotkoon, niin lähellä olin tienreunoja. Pari kertaa oli paras vaan olla katsomatta.
Sitten Cusco lähestyikin ja pääsimme turvallisesti hotelliin. Pauliina oli laittanut viestiä moskiitonpuremista päivällä retken aikana ja olin vastannut, että puremat ovat aika pahat, joten kun tulimme hotellille, oli aika käydä näyttämässä kinttuja Pauliinalle, meidän epäviralliselle eksoottisten puremien asiantuntijalle, joka järjesti hotellin kanssa lääkärin paikalle. Puremat olivat tulehtuneet ja näyttivät paikoitellen aika pahoilta. Olin laittanut niihin neoamiseptiä ja yrittänyt desinfioida sekä laittaa pureman jälkeen laitettavaa voidetta, mutta se ei ollut auttanut. Sama tuttu lääkäri tuli tapaamaan minua hotellihuoneeseen ja tutki jalat, kyseli massusta, joko se on parantunut, otti verenpaineet ja happisaturaation. Olin käynyt ottamassa happea retken jälkeen hotellin aulassa, kun olin aivan ilmat pihalla ja hengittäminen oli jälleen vaikeaa. Moskiitonpuremiin sain kortisonia, antibioottia ja antihistamiinia - eli kolmea pilleriä suun kautta - Perussa ei paljon käytetä voiteita?
19 aikaan oli kokoontuminen hotellin aulaan, josta meidät vietiin bussilla keskusaukiolle. Sieltä kävelimme pikku matkan kohti ravintolaa, jossa meillä oli illallinen. Laitoin viimeisen illallisen kunniaksi mekon päälle, mutta kintut olivat kyllä aika kamalat - onneksi kukaan ei tainnut huomata niitä hämärässä illassa. Saavuimme isohkoon ravintolaa, jossa pitkä pöytä odotti meitä. Istuimme ja saimme piscot ja siitä se ilta taas lähti mukavasti liikkeelle. Aivan mahtavat seisovat pöydät! Alkupalapöytiä oli kaksi, joista löytyi salaatteja ja erilaisia pieniä annoksia, toinen toistaa parempia kasviksia, kalaa chevichen muodossa - löytyi myös sushipöytä, mutta pidin katseeni paikallisissa herkuissa. Lämmin ruoka oli omalla pöydällä, mutta jätin sen taas tälläkin kertaa väliin, sillä kävin hakemassa salaattipöydästä kaksi kertaa, enkä kuitenkaan saanut maistettua kaikkia kivoja annoksia, mitä siellä oli tarjolla. Jälkiruokapöytä oli iso - samaan tapaan kuin ensimmäisellä kerralla Limassa, rannalla, mistä otin kuviakin. Oli kakkuja, hyytelöitä, hedelmäsalaattia, kastikkeita, leivoksia, pikku suklaa-annoskuppeja ja vaikka mitä. Jälkiruokiin kyllä santsataan täällä myös. Ne ovat kauniita, pieniä ja makeita.
Ruokailun aikana meille esitti paikallista musiikkia 4 miehen panhuilu-bändi. Välillä lavalla kävi myös esiintymässä kahden naisen ja miehen tanssiryhmä, joka tanssi 1-2 kansantanssia ja poistui aina välillä vaihtamaan vaatteita. Miehet olivat oikein hyviä soittajia ja kun he kävivät myymässä omaa levyään, ostin yhden levyn heiltä. Saamme soitella sitä kotona Perun muistoksi.
Aika mennä nukkumaan ja valmistautua pikku hiljaa palaamaan Limaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)